Tapparan ex-puolustajatähti avautui tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Voisin jatkaa uraani siellä”
Kuva: Ilari Isotalo
Tapparassa 2010-luvun alkupuolella säkenöinyt Nick Bailen nauttii pelaamisesta KHL:ssä.
30-vuotias yhdysvaltalaispuolustaja edustaa tällä hetkellä Traktor Tsheljabinskiä, jonka kanssa hänellä on sopimus myös ensi kaudesta. Bailen on kiinnostunut jatkamaan seurassa pidempäänkin. Toisaalta hän on kiinnostunut myös paluusta Dinamo Minskiin, jossa hän on pelannut aiemmin kolmella eri kaudella.
– Mikäli seuraavan kauden jälkeen ei ole mahdollista tehdä jatkosopimusta Traktorin kanssa, voisin jatkaa uraani Minskissä, Bailen paljasti Pressballin mukaan.
Paluupuheita voidaan pitää jopa hieman yllättävinä, sillä viime kerralla viimeinen sopimuskausi ei mennyt Minskissä suunnitellusti, kun Bailen vaihtoi maisemaa kesken kauden.
– Pidin todella Valko-Venäjästä. Minulle jäi kuitenkin katkera jälkimaku siitä, miten Dinamon (Minsk) seurajohto ja valmennusryhmä suhtautuivat minuun viimeisellä Minsk-kaudellani, Bailen kertoi.
LUE MYÖS:
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”

- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”