”Arki jatkuu suunnitellusti” – viime viikolla treenit aloittanut TPS vahvisti koronavirustartunnan
TPS vahvisti tiistaina maanantain huhun, jonka mukaan seurassa olisi koronavirustartunta. Joukkue tiedotti kotisivuillaan, että A-nuorten pelaaja oli ilmoittanut tartunnastaan A-nuorten valmennusjohdolle. Kyseinen pelaaja ei ole harjoitellut liigaryhmän mukana.
Pelaaja sai tartunnan vapaa-ajallaan ja TPS:n kaksi liigapelaajaa on altistunut tämän kautta. He ovat lääkärin ohjeistuksen mukaisesti omaehtoisessa karanteenissa toistaiseksi.
Joukkueen lääkäri Niklas Lindblad kertoi, miten seurassa menetellään seuraavaksi.
– Arki jatkuu suunnitellusti turvallisessa ympäristössä ohjeita noudattamalla vapaa-ajalla ja harjoittelussa.
– Tässä kohtaa tulee esille vastuullisuus siihen, että yleisiä annettuja ohjeita noudatetaan ja joukkueen lääkärin tarkennettuja ohjeita noudatetaan.
– Silloin kun sosiaalinen piiri on niin altistumaton kuin mahdollista, on myös tarkkaan ohjeistettu turvanäkökohdat huomioiva harjoittelu turvattu altistumiselta niin kuin se vain on mahdollista.
TPS:n harjoituskausi alkoi viime viikolla. Tuolloin seura tiedotti, että poikkeusolosuhteista huolimatta joukkue pystyi toteuttamaan yhdessä lääkärien kanssa suunnitellun testiprotokollan, jossa huomioitiin viranomaisten antamat ohjeistukset etäisyyksien sekä kokoontumisten osalta.
Tämä tarkoitti siis sitä, että yksi pelaaja kerrallaan suoritti joukkueen kotihallin kuntosalissa pyöräergometritestin, jolla selvitettiin pelaajien nykykuntoa. Pelaajat saapuivat myös hallille porrastetun aikataulun mukaisesti, ylimääräisiä kontakteja vältellen.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Ruotsissa miljoonan rahankeräyskampanja suomalaistähden rekrytoimiseksi
- HPK:sta potkittu Maso Lehtonen löysi töitä
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija Janne Puhakka, 29, menehtyi henkirikoksen uhrina Espoossa
- Ura jatkuu! Tässä on Jori Lehterän ensi kauden osoite
- NHL-seura viskasi suomalaisvahdin siirtolistalle
- Yli 800 Liiga-ottelun konkari palaa Suomeen: ”Todellinen joukkuepelaaja”
- Nimet paperissa – sveitsiläisseura kiinnitti suomalaisen pistelingon
- Kärppien viime kauden kanadalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Vahva alkukausi palkittiin: Tappara-hyökkääjälle jatkosopimus
- Jesse Puljujärvelle tehtiin tyly temppu NHL:ssä – nyt puhuu päävalmentaja
- Jesse Puljujärvelle tehtiin tyly temppu NHL:ssä – nyt puhuu päävalmentaja
- Kärpät-tähdeltä raju avautuminen tuomareista Kalevalle: ”En tiedä, mitä tuomareilla on meitä vastaan”
- Julius Junttilan loppukauden joukkue selvisi!
- Maajoukkuehyökkääjän Liiga-sopimus revittiin – tässä miehen uusi osoite!
- Loukkaantuneen Aleksander Barkovin terveydentilasta tipahti iso paljastus
- Yli 800 Liiga-ottelun konkari palaa Suomeen: ”Todellinen joukkuepelaaja”
- Nimet paperissa – sveitsiläisseura kiinnitti suomalaisen pistelingon
- Jokereiden faneilta savupommi Mestis-matsissa – näin seurajohto kommentoi tapausta
- Jokerifanit laukaisivat savupommin Turussa – ottelu keskeytetty
- Kärppien viime kauden kanadalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen