Kärppä-konkarin kausi jäi jälleen lyhyeksi – muistatko mitä viime keväänä tapahtui?
Kuva: Juha Tamminen
Kärppien konkarihyökkääjä Mika Pyörälän kausi päättyi jälleen ennenaikaisesti.
38-vuotiaan sesonki päättyi 2018-19 loukkaantumiseen jo helmikuun puolivälissä ja loppukausi sujui hopeakeväänä huoltojoukkojen mukana. Tällä kertaa esteeksi muodostui käytännössä kaiken urheilun pysäyttänyt koronaviruspandemia.
Pyörälä kertoo Kärppien nettisivulla kevään sujuneen uudenlaisen arjen merkeissä muun muassa lapsille kotikoulua pitäen.
Mahdollisuudet harjoitteluun ovat olleet rajalliset, mutta peruskuntoa on pidetty yllä kuntopyörän ja käsipainojen avulla.
– Voimapuolta on vähän haastavampaa tehdä kotioloissa, mutta pyörän kävin lainaamassa hallilta, joten olen sillä pystynyt tekemään aerobista. Jonkin verran kuminauhaa, levypainoja ja käsipainoja, että on saanut voimapuoltakin pidettyä kasassa. Pikku hiljaa ollaan starttailtu, ja sitä voimaa ehtii tehdä sitten kesälläkin, Pyörälä kertoo.
Omatoiminen harjoittelu ei ole Pyörälälle uutta, mutta täysi eristäytyminen muista joukkuetovereista on jotakin, mihin konkari ei ole ennen törmännyt. Pyörälä uskoo tuon näkyvän positiivisena asiana sitten, kun joukkue voi taas kokoontua. Myös pitkästä valmistautumisajasta kauteen löytyy hyviä puolia.
– Varmasti kaikilla on virtaa ja intoa vähän eri tavalla. Nyt tässä on aikaa palautella vammoja ja kroppaa ja saada muutenkin fysiikkapuolta tehtyä. Kauden aikana se kärsii vähän, varsinkin jos pelit menevät pitkälle. Nyt sen kanssa on jokaisen hyvä jumpata, Leijonien kevään 2011 maailmanmestari korostaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa olympialaisissa Kanadan – tv, ketjut ja kommentit
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- NHL:ssä jysähti viikon kovin pommi – Leijonat-tähti teki IS:lle hämmentävän paljastuksen kulisseista
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Naisleijonien vatsataudista uutta tietoa – pahin mahdollinen vaihtoehto uhkaa
- Karmea tilanne! Naisleijonat vatsataudin kourissa
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta