TPS-leirissä koronavirustartunta, HIFK-pelaaja otti kantaa toimintaan painavasti: ”Täysin käsittämätöntä”
Kuva: Juha Tamminen
Nykyään muun muassa kuulantyöntäjävalmentajana toimiva Conny Karlsson otti Twitter-tilillään kantaa TPS:ssä todettuun koronavirustartuntaan.
Mediassa levisi alkuviikosta ensiksi huhu ja sitten tieto TPS:n tiedottamana, että seuran A-juniorilla on tartunta. Se oli tarttunut vapaa-ajalla. Lisäksi liigaryhmästä kaksi pelaajaa on nyt karanteenissa.
– Mistä tartunta on tullut? Ovatko pelaajat varomattomia treenien ulkopuolella? Carlsson kyseenalaisti ensiksi.
– Onneksi harjoittelevat pienryhmissä, mut onko siinäkään mitään järkeä? Varsinkin nyt, kun veikkaan, et kausi ei ala ajallaan, ainakaan ei harjoitusottelut elokuussa.
Mistä tartunta on tullut? Ovatko pelaajat varomattomia treenien ulkopuolella? Onneksi harjoittelevat pienryhmissä, mut onko siinäkään mitään järkeä? Varsinkin nyt, kun veikkaan, et kausi ei ala ajallaan, ainakaan ei harj.ottelut elokuussa. #HCTPS
Ikävä uutinen. Koronavirus @HCTPS:n A-juniorilla. Kaksi liigaryhmän pelaajaa karanteenissa. Toivotaan pikaista paranemista. #liiga #koronafi elmomedia.fi/tpsssa-koronav…

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Lukko kiinnitti hyökkääjän kilpailijan leiristä
- TPS vahvistuu tutulla hyökkääjällä – takana hurja tykkikausi!
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Pikkuleijonille katkera tappio MM-puolivälierissä – synkkä putki sai jatkoa
- Jokerit: jättihankinta!
- Liiga-legenda loikkaa TPS:ään!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Mihin Ilves-tähti katosi kesken pudotuspelien? AL: Karu totuus selvisi nyt
- Leijonista tuttu puolustaja jätti JYPin – tässä uusi osoite!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat