Nykyään TPS:n Liiga-joukkueen valmennustiimissä työskentelevä Sami Salo kiekkoili pelaajaurallaan pitkään NHL:ssä.

45-vuotias Salo muisteli Suplan Stanley Cup Classics -podcastissa taalaliigauransa alkua.

Salo lähti rapakon taakse syksyllä 1998 melko vähäisin odotuksin, sillä Ottawa Senators oli napannut suomalaispuolustajan kesän 1996 NHL-draftissa vasta viimeisten joukossa yhdeksännellä kierroksella numerolla 239.

Paikka NHL-miehistöön kuitenkin aukeni.

– Kaikki vain sattui loksahtamaan paikoilleen heti ensimmäisestä päivästä lähtien testeissä, jäällä ja harjoitusotteluissa, Salo muistelee ja jatkaa:

– Samaan aikaan tarvittiin myös vähän tuuria, joukkueessa oli muutamia loukkaantumisia ja sopimuskiistoja, niin sattui olemaan muutama paikka vapaana.

NHL-unelma toteutui lopulta Senatorsin vieraspelissä Colorado Avalanchea vastaan. Ottelu oli monestakin syystä unohtumaton.

– Ensimmäisessä vaihdossa taisi aueta silmäkulma. Ensimmäistä kertaa kun ilman visiiriä pelasi tosipelejä, niin se oli ihan hyvä lähtö uralle, Salo naureskelee.

NHL-urasta tuli lopulta melkoinen.

Salo pelasi Senatorsin lisäksi Vancouver Canucksin ja Tampa Bay Lightningin paidassa yhteensä 878 NHL:n runkosarjaottelua, joissa summasi 339 (99+240) tehopistettä. 102 pudotuspelin saldo oli 12+19=31.

Stanley Cup -classics -podcastin jakso löytyy kokonaisuudessaan täältä.