Kova kaappaus rapakon takaa: Huippulupaava suomalainen siirtyy Liigaan – ”NHL-organisaatiot tulevat tarkkailemaan”
Rauman Lukko tiedottaa solmineensa kaksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Julius Mattilan kanssa.
22-vuotias Mattila pelasi viime kaudella Yhdysvaltojen ylisopistosarjassa Boston Collegen joukkueessa. Huippulupaava hyökkääjä teki NCAA:ssa viime kaudella 34 otteluun komeat tehopisteet 10+32=42.
– Julius Mattila tulee meille erittäin maineikkaasta Bostonin yliopistosta. Siellä oli kärkisentteri ja paransi joka vuosi pelaamistaan. Nyt viimeiseen kauteen heitti kivenkovassa yliopistoliigassa yli 40 pistettä. Se on todella kova saavutus. En voi muuta sanoa kuin, että olen todella tyytyväinen tällaisen pelaajan saapumisesta meille ensi kaudeksi, Lukon urheilutoimenjohtaja Kalle Sahlstedt kertoo seuran tiedotteessa.
– Kuten sanottua niin yliopistosarjat ovat tosi kovia sarjoja. Varsinkin nämä kovimmat liigat ja siellä vielä yksi kärkiyliopistoista missä hän oli. Julius pelasi siellä vielä kärkiroolissa. Mä uskon vahvasti, että tästä saamme todella hyvän sentterin meille. Lähtökohtaisesti toivon, että hän meillä kaksi vuotta pelaisi, mutta Mattila on sellainen pelaaja jota NHL-organisaatiot tulevat ensi kaudella tarkkailemaan, Sahlstedt jatkoi.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa