Helsingin Jokerit räväytti torstaiaamuna melkoisen siirtopommin, kun se uutisoi Oulun Kärppien tähtihyökkääjä Julius Junttilan siirtymisestä narripaitaan.

Kaksivuotisen sopimuksen Jokereiden kanssa solminut 28-vuotias Junttila pelasi päättyneellä kaudella Kärppien paidassa 43 ottelua komein tehoin 19+21=40 ollen joukkueen neljänneksi tehokkain pistemies.

– Junttila on äärimmäisen nopea pelaaja, jonka kyvyt ovat tulleet mainiosti esille niin Kärpissä kuin Leijonissa viime kaudella. Hän oli yksi Liigan tehokkaimpia pelaajia täysin kentällisin pelattaessa ja on ollut joukkueilleen arvokas monipuolisuutensa ansiosta, esimerkiksi alivoimalla, Jokereiden GM Jari Kurri kommentoi.

Junttila esiintyi kauden aikana myös maajoukkueessa Euro Hockey Tourilla. Hyökkääjä kuului myös Leijonien olympiajoukkueeseen vuonna 2018. Kolminkertainen Suomen mestari on valittu urallaan kertaalleen Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi sekä kertaalleen pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.