Tuukka Rask muistelee: NFL-supertähti Tom Brady teki Bruinsille kylmän tempun

Boston tunnetaan yhtenä Yhdysvaltain urheiluhulluimmista kaupungeista, jonka lippulaiva New England Patriots on dominoinut amerikkalaisen jalkapallon NFL-sarjaa jo kahden vuosikymmenen ajan.
Patriotsin menestyksen tärkein palanen, pelinrakentaja Tom Brady siirtyy ensi kaudeksi Tampa Bay Buccaneersiin.
Kimmo Timosen ja Antti Mäkisen luotsaamassa Kimanttia-podcastissa vieraillut Boston Bruinsin tähtimaalivahti Tuukka Rask otti kaupungin suurimman urheilutähden siirron vastaan jopa pienellä ilolla.
– Ei se (siirto) hetkauta mua yhtään. Oon itse asiassa ihan tyytyväinenkin, ei jotenkin jaksanut enää edes kuunnella sitä Brady-hehkutusta, Rask aloittaa.
– Tässä on itse asiassa vielä sellainenkin, josta meidän joukkueella jäi hampaankoloon: viime vuoden finaaleissa seura yritti saada aina paikalle jonkun hypettäjän – paikallisen julkimon. Ne (seura) otti yhteyttä Bradyyn ennen game seveniä ja kysyi, voitko tulla tekee tän, johon Brady vastasi, että ilman muuta.
– Seura soitti sille pelipäivän aamuna lisäinfoista, johon Brady ilmoitti, että hänellä onkin joku photoshootti ja ettei hän nyt pääsekään. Ei se käynyt kertaakaan edes morjestamassa meitä. Meidän joukkueelle jäi vähän sellainen kuva, että tää on joku pikku diivailija tää äijä, Rask muistelee.
Voit kuunnella Raskin värikkään Kimanttia-vierailun kokonaisuudessaan täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuran tehomies vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!
- Dallas Stars kiinnitti megalupauksen seurakaverina pelanneen suomalaisen
- NHL:ssä jysähti – Mikael Granlund teki jättisopimuksen yllätysseuran kanssa!
- Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Karu kohtalo: Suomalaispuolustaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Toimittaja: Mikael Granlund vaihtaa joukkuetta NHL:ssä!
- Kultaleijona Mikael Seppälän uusi seura selvillä
- Tarmo Reunanen palaa Liigaan: ”Tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta”
- Karu kohtalo: Suomalaispuolustaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Tarmo Reunanen palaa Liigaan: ”Tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta”
- Toimittaja: Mikael Granlund vaihtaa joukkuetta NHL:ssä!
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!
- Matias Maccelli kaupattiin – siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jättisopimus sinetöi suomalaispuolustajan lähdön NHL:ssä? Seura jälleen vaihtumassa
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- TPS rysäytti: Hurja tähtihankinta!
- Henri Jokiharju löi rahoiksi NHL:ssä
- Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!