Koronavirus vaikuttaa rajusti liigaseuroihin – myös HIFK ja TPS leikkaavat pelaajiensa palkkoja

Koronavirus on saanut liigaseurat ahtaalle, minkä seurauksena HIFK sekä TPS joutuvat alentamaan henkilöstönsä palkkoja.
Palkkojen alentaminen koskee niin pelaajia, huoltoa kuin muutakin henkilöstöä. HIFK:n mukaan neuvottelut käytiin hyvässä hengessä.
– Koko suomalainen urheilu tarvitsee nyt kaiken mahdollisen tuen kannattajilta ja yhteistyökumppaneilta, että selviämme näiden aikojen yli.
– Meidän on itse joustettava ja toimittava tehokkaasti, ja samaan aikaan valmistauduttava normaaliin tapaan ensi kauteen. Kausikorttimyynti on alkanut ja pelaajien omatoiminen harjoittelu on täydessä vauhdissa, sanoo toimitusjohtaja Jukka Valtanen seuran tiedotteessa.
Myös TPS:ssä neuvottelut saatiin toivotulla tavalla maaliin.
– Kun aloitimme asioista keskustelemisen, vallitsi palkkaleikkauksen ympärillä selkeä ymmärrys ja halu kantaa vastuuta myös joukkueen osalta. Seura on tiukassa tilanteessa ja halusimme kantaa oman vastuumme, linjaa TPS-kapteeni Lauri Korpikoski seuran sivuilla.
– Nyt, kun asioista on päästy sopimukseen, on aika keskittyä entistä tiukemmin uuteen kauteen ja uudenlaisen TPS:n rakennustyöhön, jatkaa Korpikoski.
Liigassa kaikki seurat ovat joutuneet alentamaan pelaajien ja henkilöstön palkkoja. Ainoastaan Pelicans on joutunut myös lomauttamaan pelaajiaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi