Nyt on karua! Suomalaisen NHL-kärkivarauksen tilasto ihmetyttää – vastaavaa ei olla nähty 50 vuoteen
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Kesän 2016 NHL-varaustilaisuuden viidentenä pelaajana Vancouver Canucksiin kiinnitetetystä Olli Juolevista odotettiin vielä pari vuotta sitten yhtä tulevaisuuden tähtipuolustajaa taalajäille.
Menestyksekkäällä junioriurallaan Nuorten Leijonien paidassa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa voittaneen Juolevin urakehitys on NHL-varauksen jälkeen ollut kuitenkin kaikkea muuta kuin odotetunlainen. Pahojen loukkaantumisten riivaama 21-vuotias entinen Kanadan junnuliigamestari on pelannut varauksensa jälkeen ensin yhden kauden Kanadan junnuliiga OHL:ssä, sitten vuoden TPS:n Liiga-joukkueessa.
Tällä kaudella nuorukainen pelasi toista kauttaan Canucksin AHL-seura Utica Cometsin paidassa, eikä ensimmäisestä NHL-komennuksesta näytä olevan vielä tietoakaan.
Olkoonkin, että kyseessä on varsinkin puolustajaksi edelleen nuori pelaaja, alkavat puheet varsinkin Juolevin noususta NHL:n eliittipuolustajien joukkoon kuulostaa varsin kaukaisilta. Varsinkin yksi tilasto puhuu karua kieltään asian puolesta: Juolevi on nimittäin ensimmäinen top 5 -varaus 48 vuoteen, joka ei ole saanut vielä vyölleen ainuttakaan NHL-ottelua. Laskuista on jätetty pois viime vuoden varaustilaisuuden kärkivuoroilla varatut pelaajat.
Entisen junnutähden tämän kauden AHL-saldo näyttää 25 pelin jälkeen tehoja 1+12 sekä plusmiinus-lukemaa -9. Saako suomalaislupaus tällä kaudella vihdoin tililleen myös ensimmäisen ottelunsa tarunhohtoisessa NHL:ssä, jää nähtäväksi.
Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran tammikuussa 2020.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- IL: Jesse Puljujärveltä suora ilmoitus MM-kisoihin liittyen
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Liigassa tehtiin yhtenä iltana kaksi huikeaa ennätystä!