TPS muokkaa toimintojaan: Seuralegenda saa apua vastuisiinsa – ”Tukee lisäresurssina pelaajarekrytointiamme”
TPS tiedottaa aiemmin seuran valmennuspäällikkönä toimineen Mika Suoraniemen siirtyvän pelaajakoordinaattorin tehtäviin.
Aiemmin roolia yksinään hoitanut seuraikoni Tomi Kallio vastaa jatkossa ulkomaan pelaajarekrytoinneista.
Suoraniemi vastaa puolestaan kotimaan rekrytoinneista ja agenttiyhteistyöstä. Monipuoliseen tehtävään kuuluu myös hallinnointivastuu TPS Hockey Akatemian, sekä urheilu- ja valmennustoiminnan tukitoiminnan sektoreilla.
– On loistava asia, että Suoraniemi halusi ottaa uuden haasteen vastaan TPS-perheen urheilun kehittämisessä. Hänen toimenkuvansa tukee lisäresurssina meidän pelaajarekrytointiamme, hehkuttaa seuran urheilujohtaja Rauli Urama.
Suoraniemi hyppää uusiin tehtäviinsä innostuneena.
– Reilut kuusi vuotta valmennuspäällikön tehtävässä on antanut minulle paljon eväitä uusiin haasteisiin ja vastaavasti koen, että työpanoksestani on hyötyä myös TPS:lle, kertoo Suoraniemi ja jatkaa:
– Uusi työnkuva sytyttää ja antaa minulle todella paljon energiaa uuden tekemiseen Tomi Kallion ja Rauli Uraman kaltaisten huipputekijöiden kanssa. Uusi askel uuteen aikaan on otettu ja olen tästä mahdollisuudesta äärettömän kiitollinen.
LUE MYÖS:
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa