KooKoolta upeita talousuutisia haasteista huolimatta – ”Kaatuneen maidon perään on turha parkua, mutta…”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan runkosarjassa viidenneksi päätynyt KooKoo tiedottaa kotisivuillaan huikeista taloudellisista uutisista. KooKoo Hockey Oy:n tilikauden 1.5. 2019 – 30.4. 2020 liikevaihto oli 5 481 000 euroa ja liikevoitto 158 000 euroa.
Seuran toimitusjohtaja Sakari Välimaa kertoo, että KooKoo ylitti monelta osin budjetoidut tulot, ja inhorealistinen budjetti kantoi nyt hedelmää.
– Tässä tilanteessa kokonaisuuteen pitää olla erittäin tyytyväinen.
KooKoo ylsi mielettömään tulokseen, vaikka siltä jäi runkosarjakauden viimeinen kotiottelu sekä luultavasti pitkäkestoiset pudotuspeliottelut pelaamatta tyystin.
– Kaatuneen maidon perään on turha parkua, mutta tottakai oli valitettavaa, että yksi runkosarjaottelu ja historialliset pudotuspelit jäivät pelaamatta. Ilman koronavirusta liikevaihtomme olisi ollut yli 6 000 000 euroa ja liikevoittokin ainutlaatuinen.
Joukkue kiinnosti, sillä se nosti yleisökeskiarvoa yli 600 katsojalla. Nyt peleissä kävi yhteensä 114 370 katsojaa eli 3 943 katsojaa ottelua kohden. Kaudella 2018–19 saldo oli 3 313 katsojaa per ottelu.
– Kasvun taustalla on upea yleisömääräkehitys, kasvaneet ottelutuotot ja onnistunut yhteistyökumppanimyynti. Ne myös auttoivat meitä vahvistamaan joukkuetta kauden aikana. Myös playoffs-tukikampanja otettiin vastaan positiivisesti.
Tulevaisuuskin on kirkas. KooKoo Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Pulkkinen kertoo, että seura on yhtiönä hyvällä kehityksen tiellä kaikilla osa-alueilla.
– Myös erittäin hyvin käynnistyneen osakeannin myötä vahvistamme talouttamme ja luomme mahdollisuudet jatkokehittämiseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigasta tuttu maajoukkuetähti palaa kotiin – takana pitkä ulkomaankierros
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Valtava onnistuminen – Sebastian Aho nousi sankariksi Stanley Cup -finaaleissa!
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- Liigasta tuttu maajoukkuetähti palaa kotiin – takana pitkä ulkomaankierros
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Tapparalle jysähti iso uutinen – Benjamin Rautiainen: ”Haluan tuoda sen julki”
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!