Entisen HIFK-pelaajan perheessä karmea tragedia, isä ei lyö hanskoja tiskiin: ”Tie on pitkä ja kivinen”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:ssa aikoinaan pelannut tähtipakki Kyle Quincey on kohdannut karmean tragedian. Perheen 1-vuotiaalla Axl-pojalla löydettiin aiemmin tänä vuonna aivokasvain, joka on laadultaan nopeasti leviävä.
Suomessakin pelannut isä on saanut olla Axl’n kanssa kovin vähän aikaa. Hän tapasi poikansa, kun lapsi oli kolme viikkoa vanha. Jo uransa lopettanut pakki edusti HIFK:ta Axl’n syntymän aikaan.
– Se oli kamalaa ja kauheaa. Olin Suomessa, enkä puhunut kenellekään. Olin hyvin yksinäinen. Se oli varsinainen karanteeni, ex-pelaaja manaa The Athleticille.
Axl oli syntyessään tyypillinen lapsi, mutta nelisen kuukautta sitten tämän käytös muuttui ärtyneemmäksi ja itkuisammaksi. Lisäksi lapsi oksenteli.
Hänet vietiin hoitoon, koska aluksi kyseessä ajateltiin olevan virus, flunssa tai jopa koronavirus. Lasta kehotettiin pitämään silmällä ja hänen käskettiin lepäävän. Nämä keinot eivät auttaneet.
Eri diagnoosit viittasivat lopulta siihen, että kyseessä olisi vatsavika tai korvainfektio – muutamat eri tuntomerkit antoivat olettaa näin. Oksentaminen kuitenkin jatkui ja voimistui.
– Huomasimme, ettei hän halunnut enää istua. Luulin, että sekin liittyi jotenkin vatsaan. Annoin hänen tiedot sairaalaan ja he välittivät ne neurologille, joka päivysti silloin. Hän kertoi tekevänsä CT-tutkimuksen, koska pään sisällä saattoi olla paineen lisääntymistä, mikä saattoi taas aiheuttaa sen, ettei hän halunnut istua, äiti Rachel kertoo.
– Otimme CT-kuvat ja sieltä löytyi aivomassaa, joka osoittautui ependymoomaksi.
Poika leikattiin ensimmäisen kerran huhtikuussa, ja nyt edessä on toinen leikkaus.
– Ajattelin ensiksi, että ”kukahan on paras kirurgi poistamaan kasvaimen?”. Menen maan päästä päähän löytääkseni sen, ex-pelaajan puoliso Rachel huokaa.
Vaikka isä ei ole päässyt näkemään lastansa ”normaalin verran”, ja nyt edessä on taudin takia kova jakso, pysyvät vanhemmat toiveikkaina.
Vaihtoehtoja on olemassa.
– Eivätkä kaikki lapset ole yhtä onnekkaita kuin Axl. Vaikea paikka tämä on, kaikki solut pitää saada pois kasvun estämiseksi. Tie on pitkä ja kivinen.
Isä-Kyle kiittelee coloradolaisten lääkärien tekemiä suunnitelmia, joilla karmeassa tapauksessa edetään seuraavaksi.
Quincey pelasi HIFK:ssa 35 ottelua pistein 5+8=13 (0), 12 pudotuspeliottelua toivat tehot 1+6=7 (-6).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois