HIFK:hon palaava Suomen mestari summaa kehityskohteensa tulevalle kaudelle – tätä asiaa on kaivattu eniten tauon aikana
Kuva: Juha Tamminen
HIFK saa ensi kaudeksi kiinnostavan paluumuuttajan, kun Miro Karjalainen palaa Helsinkiin. Viimeksi A-juniorina punaista paitaa kantanut 24-vuotias puolustajajärkäle edusti seuraa viimeksi kaudella 2016-17.
Suomen mestaruuden keväällä 2019 HPK:ssa voittanut Karjalainen myös teki liigadebyyttinsä Helsingissä.
Liiga-kauden aikainen keskeytyminen koronaviruspandemian vuoksi jätti pelaajan arkeen tyhjän aukon. Takana on maaliskuun puolivälin jälkeen useita kuukausia ilman jääkiekkoa.
– Kyllä tässä jo sen verran kauan ollaan oltu pois jäiltä, kun en kertaakaan ole kesällä päässyt vetämään hokkareita jalkaan, Karjalainen kertoi HIFK:n verkkosivuille antamassaan haastattelussa.
– Eniten ikävöin sitä koppielämää. Sitä, kun ei kesällä ole sitten minkään näköistä. Se on se, mitä odottaa.
Karjalainen pelasi kaudella 2019-20 50 ottelua HPK:n paidassa tehoilla 3+3=6. Puolustajalla on ymmärrys osa-alueista, joita täytyy kehittää tulevalle kaudelle.
– Kestävyys ja aerobia ovat osa-alueita, mihin olemme nyt keskittyneet. Tottakai voimatasoa pidetään yllä ja yritetään kehittää siinä ohella, pelaaja summasi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Ilvekselle ruma selkäsauna! Tähtivahvistuksella karmea startti
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?
- IS: Antti Pennasen tulevaisuudesta iso paljastus!
- HIFK:n uusi hankinta yhä sivussa viime kevään jäljiltä – tässä miehen paluuaikataulu
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Urheilucast: NHL-pomo lensi Tampereelle Benjamin Rautiaisen takia – nyt Tappara menettää tähtensä
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Ilvekselle ruma selkäsauna! Tähtivahvistuksella karmea startti
- Patrik Laineen ympärillä on nyt jotain pahasti pielessä – Urheilucastilta raju väite
- Ottelu keskeytettiin heti alkuunsa – SM-liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä
- Kärppien Liiga-mestari lensi ulos juuri ennen kautta – Jokereista tuttu mies tilalle
- IS: Antti Pennasen tulevaisuudesta iso paljastus!
- HIFK:n uusi hankinta yhä sivussa viime kevään jäljiltä – tässä miehen paluuaikataulu