TPS:n huippulupaava Lauri Pajuniemi on lähdössä tulevaisuudessa taistelemaan peliajasta NHL:ssä.

Nuori hyökkääjä on keskustellut tulevaisuudestaan New York Rangersin kanssa, jossa Pajuniemen kehitystä on seurattu innolla. Ihan vielä ei ole kuitenkaan aika lähteä rapakon taakse.

– He olivat sitä mieltä, että vielä vuosi Suomessa ja sen jälkeen menen sinne oikeasti taistelemaan NHL-paikasta sen sijaan, että nyt suoraan hyppäisin AHL:ään hakemaan pelipaikkaa. Vuodessa ehtii kuitenkin kehittymään paitsi fyysiset mutta myös henkiset ominaisuudet, Pajuniemi pohtii TPS:n haastattelussa.

Kuluneella kaudella 20-vuotias TPS-tähti oli jo pelipaikkansa parhaimmistoa. Pajuniemi summasi 49 ottelussa yhteensä 40 (26+14) tehopistettä. Kehitystä on siis tapahtunut valtavasti.

– Viime kaudella nautin ensimmäistä kertaa Liigassa pelaamisesta. Kun menin jäälle, niin minun ei tarvinnut miettiä, että mitä teen seuraavaksi, vaan tein juuri sen mikä hyvältä tuntui. Kun tietää, että pääsee kentälle ja valmennus luottaa, niin se todella vapauttaa, Pajuniemi kiittelee.