Kuuma nimi siirtomarkkinoilla! Leijonat-puolustajalla tarjouksia pöydällä – ”Haluan pelata hyvässä seurassa”

Jesse Virtanen on vielä toistaiseksi vapaana, vaikka miehelle löytyy ottajia monesta eri suunnasta.
Menneellä kaudella suomalaispuolustaja kiekkoili KHL:ssä, mutta ensi kaudeksi huhut veivät miestä vahvasti takaisin Ruotsiin ja Färjestad BK:n takalinjoille. Sittemmin SHL-seura ilmoitti kuitenkin, ettei sillä ole tällä hetkellä varaa tehdä kunnon tarjousta.
Virtanen on kaikesta huolimatta enemmän tai vähemmän kiinnostunut palaamaan Färjestadiin, mikä lienee yksi syy sille, ettei hän kiirehdi sopimuksen teon kanssa, mikäli ruotsalaisseuran tilanne kohenee.
– Färjestad on ykkösvalintani Ruotsissa. Haluan pelata hyvässä seurassa, jossa on hyvä organisaatio, ja joka sijaitsee hyvässä kaupungissa. Juuri nyt odotan, mitä tapahtuu, Virtanen kommentoi Värmlands Folkbladille.
SHL:n lisäksi myös KHL ja NLA lienevät olevan vaihtoehtoja suomalaiselle.
– En osaa sanoa, allekirjoitanko sopimuksen viikossa vai kuukaudessa. Sopimustarjouksia on jossain määrin vähemmän ja sopimuksen tekeminen on nyt vaikeampaa kuin kuukausi sitten, Virtanen kertoo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Huima trilleri – suomalaiselle karmea kohtalo NHL-finaalissa!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen