Ruotsin MM-kultajoukkueen kapteenin ura ohi – kärsinyt kovista kivuista: ”En pystynyt nukkumaan”
Kuva: Getty Images
Staffan Kronwall ei pelaa jääkiekkoa enää ensi kaudella.
37-vuotias ruotsalaispuolustaja teki ratkaisunsa jo aiemmin, mutta nyt hän avaa syitä, miksei pelaajaura enää jatku. Kulunut kausi oli Lokomotiv Jaroslavlin kapteenille tuskainen.
– Elokuussa ja syyskuussa minulla oli lonkkaongelmia, ne ilmestyivät tyhjästä. Lopulta minulla todettiin niveltulehdus. Lääkärit sanoivat, että tarvitsen leikkausta tai minun on lopetettava pelaaminen. He sanoivat myös, että jos menen leikkaukseen, niin se ei ole varmaa, että voisin palata jäälle.
– Tunsin harjoitusleirin aikana oloni hyväksi, mutta sitten kaikki muuttui. En todellakaan pystynyt nukkumaan näiden kipujen kanssa. Olen iloinen, että pystyin lopettamaan urani, vaikkei kauteni mennyt hyvin, Kronwall kertoo KHL:n sivuilla.
KHL:n lisäksi ruotsalaispuolustaja pelasi urallaan muun muassa SHL:ssä, AHL:ssä sekä NHL:ssä. Kronwall toimi myös useaan otteeseen Tre Kronorin kapteenina. MM-kultaa mies pääsi juhlimaan keväällä 2013.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!