”Ei ole suuri asia” – Tuukka Rask kärsi NHL:n harjoitusleirillä loukkaantumishuolista, selätti nyt murheet
Tuukka Rask ja koko Boston Bruinsin yhteisö sai äskettäin osakseen pelottavia uutisia, sillä ykkösmaalivahti Rask joutui jättämään eräät harjoitukset kesken loukkaantumisen vuoksi.
Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy kertoi viime viikkoisten treenien jälkeen medialle, ettei hän ollut itsekään ihan kartalla suomalaisen tilanteesta. Toimittajien mukaan Cassidy ei vaikuttanut kuitenkaan huolestuneelta.
Nyt savonlinnalaistorjujan tilanne on se, että hän on palannut askiin pienen tauon jälkeen. NHL:n suomenkielinen sivusto kirjoitti, että Bruinsin piti järjestää lauantaina joukkueen sisäinen harjoitusottelu, mutta kun vahvuudesta puuttui tuolloin peräti yhdeksän pelaajaa, jäi peli pelaamatta. Rask oli yksi heistä.
– Jos pelaajalta jää väliin yksi päivä, se ei ole suuri asia, joukkueen GM Don Sweeney totesi sunnuntaina levolliseen tyyliin.
Viime viikolla Vezina Trophy -finalistiksi nimetty Stanley Cup -voittaja torjui päättyneen runkosarjakauden aikana 41 ottelua prosentein 92,9. Bruins pääsi NHL:ssä suoraan pudotuspelien toiseen vaiheeseen.
LUE MYÖS:
Joonas Donskoin telonut NHL:n jäähykeisari sai ansaitsemansa
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”