Teuvo Teräväinen paljasti – Hurricanesin uudelta suomalaiselta löytyy toinenkin taito: ”Meillä on ollut hyviä matseja”
Loukkaantumisista viime aikoina turhan paljon kärsinyt Sami Vatanen pelannee pian ensimmäisen ottelunsa uudessa joukkueessaan Carolina Hurricanesissa. Jyväskyläläispakki on luutinut taalaliigan pelissä edellisen kerran liki puoli vuotta sitten helmikuun alussa, jolloin hän edusti vielä New Jersey Devilsiä.
– Nyt olen valmis. Tunnen olevani sataprosenttisesti terve, enkä kanna lainkaan huolta pelikunnostani. Toki ottaa oman aikansa päästä pelivauhtiin, mutta meillä on vielä hyvin aikaa ennen kuin ottelut alkavat. Olen siihen mennessä valmis, Vatanen luetteli taannoin NHL:n suomenkielisillä sivuilla.
Pakin Carolinaan siirtymisen myötä Hurricanes on nyt eräänlainen suomalaisjoukkue. Esimerkiksi äskettäin joukkueen ylivoimalla nähtiin peräti kolme sinivalkoista, kun Vatasen lisäksi viisikkoon kuuluivat Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho.
Teräväinen on mielissään Vatasen siirrosta.
– Olin innoissani, kun kuulin Samin liittyvän joukkueeseemme. En tuntenut häntä kovin hyvin aikaisemmin. Mutta hän on hyvä jätkä, pukukopissakin. Hänen kanssaan on hauskaa. Hän on myös aika hyvä golfin pelaaja, joten meillä on ollut hyviä matseja. On aina hyvä, kun on suomalaisia ympärillä, Chicago Blackhawksin Stanley Cup -voittaja maiskuttelee tuoreeltaan.
– Vatanen tuo osittain sitä samaa taitoa (kuin Aho ja Teräväinen), mutta puolustuspäähän, Jaccob Slavin puolestaan kehui suomalaista News & Observer -lehdelle.
Suomenmestari ja olympialaisten pronssimitalisti Vatanen iski Devilsissä tämän kauden 47 pelissä tehot 5+18=23 (-12). Suomalainen on näyttöjä ylivoimalla antanut, sillä syntyneistä pinnoista lähes puolet (1+9=10) syntyi nimenomaan ylivoimalla.
Vataselle kävi seurasiirrossa onni, sillä umpisurkean Devilsin kausi loppui runkosarjaan. Hurricanes puolestaan eteni pudotuspelien niin sanotulle karsintakierrokselle, jossa se mittelee paikasta 16 parhaan joukkoon Kaapo Kakon ja kumppanien NY Rangersia vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Liiga-sensaatio tulikuumana – Saku Koivun ennätys murskaksi
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- IL: Jesse Puljujärveltä suora ilmoitus MM-kisoihin liittyen
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- IS: HIFK vahvistuu Olli Jokiselle tutulla pelaajalla!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Jymykäänne! IL: Yllättävä seura Liigaan?
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”