TPS:n tuore KHL-maalivahti ei säästele tavoitteissaan – ”Millään muulla ei ole väliä”
TPS vahvisti tulevan kauden maalivahtiosastoaan hankkimalla 141 KHL-ottelua pelanneen venäläisveskari Andrei Kareevin.
Ensiesiintyminen turkulaisten maalinsuulla oli vakuuttava. Kiekkokauden avanneessa Pitsiturnauksessa Kareev nollasi ensin Tapparan ja heti perään HIFK:n.
25-vuotias Kareev on nyt avannut TPS:n nettisivulla syitä Suomeen saapumiselleen.
– Olosuhteet Venäjällä ja KHL:ssä olivat sellaiset, että seuran vaihtaminen oli edessä. Se oli selvä asia. Halusin uuden haasteen ja samalla myös mahdollisuuden kasvaa entistä paremmaksi maalivahdiksi. Siksi valitsin TPS:n, Kareev toteaa ja jatkaa:
– TPS oli kiinnostunut minusta ja tiesin valmennuksesta (Raimo) Helmisen ja Ari Moisasen. Myös Erkka Westerlundilla oli vaikutusta siihen, että saavuin tänne. Kyseessä on iso ja perinteikäs seura, joka kuuluu palauttaa voittavan jääkiekon aikakauteen. Siitähän tässä on loppujen lopuksi, eikö?
Kareev korostaa varsinkin useissa eri KHL-joukkueissa työskennelleen ja meritoituneen maalivahtivalmentaja Moisasen merkitystä.
– Jokainen uusi kokemus on mahdollisuus päästä eteenpäin. Koen, että pystyn kehittymään nimenomaan Moisasen valmennuksessa kaikista parhaiten. Kun tähän yhtälöön lyödään päälle laadukas ja yhtenäinen arki koko joukkueen osalta, niin näen edessäni paljon hyviä asioita, Kareev painottaa.
Veskari muodostaa TPS:n tulevan kauden maalivahtitandemin yhdessä Rasmus Tirrosen kanssa ja tavoite on selkeä.
– Oma odotusarvoni tulevasta kaudesta on nimenomaan voittaa! Millään muulla ei ole väliä. Jos pystyn torjunnoillani auttamaan joukkuetta voittamaan, niin olen tyytyväinen, Kareev toteaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonien MM-hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen!
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteeni vaihtaa seuraa Liigassa
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Kärpiltä jättikaappaus Liiga-mestari KalPasta!
- Sopimus purkissa – Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-hyökkääjä siirtyy Tapparaan!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta