Tulevan erikoisturnauksen tutkapari? HIFK-pakki hehkuttaa kemiaansa huippulupauksen kanssa
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
HIFK on yksi viidestä uudessa 3v3 Super Series -konseptissa mukana olevista joukkueista.
Helsinkiläisryhmän ohella Ilves, Tappara, Kärpät ja TPS kohtaavat toisensa Liigan jatkoajoilta tutussa pelimuodossa kolmella kolmea vastaan. Joukkueet mittelevät keskenään Helsingissä, Tampereella ja Turussa, josta koko sirkus tulevana perjantaina (21.elokuuta) alkaa.
Puolustaja Joonas Lyytinen on ollut HIFK:n vakiokalustoa jatkoajoilla, mutta kertoo seuran nettisivulla, ettei pelikuvioita olla joukkueena vielä hirveästi mietitty.
– Sitä pelimuotoa harjoitellaan hyvin vähän. Siellä mennään vaistoilla, peliälyllä ja viekkaudella, Lyytinen avaa.
Pakki keksii pienen mietinnän jälkeen myös pelikaverin, jonka kanssa mieluusti hyppäisi pelimuodossa jäälle.
– Täytyy sanoa, että olemme Anton Lundellin kanssa olleet aika hyvä jatkoaikapari, Lyytinen toteaa HIFK:n huippulupaavasta sentteristä ja jatkaa:
– Olenkohan kaksi tai kolme jatkoaikamaalia “Lunkalle” syöttänyt. Toki voihan se olla sitäkin, että olen vaan antanut “Lunkalle” kiekon ja hän on tehnyt taikuuttaan.
HIFK kohtaa Turun turnauksessa perjantaina Ilveksen ja TPS:n.
LUE MYÖS:
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran