IMATRA. Suomalaishyökkääjä Ahti Oksanen siirtyi suuresta ja mahtavasta KHL:stä ja sen Jokereista toivottavasti lokakuussa alkavalle kaudelle Liigaan ja KooKoon joukkueeseen. Kaupungista puhutaan betonisena, mutta pelaaja itse on tykästynyt noin 82 000 asukkaan Kouvolaan.

– Onhan se hyvä kaupunki siihen nähden, miten huono maine sillä on. Mulle on ollut todella mukava, löysin kivan vuokrakämpän. Keskustassa on hyviä ruokapaikkoja, joten ei sitä paljoa enempää tarvi.

Kun Oksanen kantoi kausina 2017-19 SaiPan paitaa, tulee mieleen pakostikin, että onko pelaaja kokenut jotain vastakkainasettelua Kouvolan ja Lappeenrannan välillä. Kaupungit ovat noin 90 kilometrin päässä toisistaan.

– Ei ole, kuitenkin Espoon kasvatti oon. Sanotaan niin, että varmasti faneille on vähän isompi juttu, mutta itse olen ylpeenä täällä, Oksanen painottaa.

– Mitähän tohon nyt vastaisi… Ei siinä mitään kilpailuasetelmaa ole, iloisilla mielin KooKoo-paidassa, pelaaja jatkaa.

KooKoo-värejä Oksanen seurasi jo viime kaudella. Kouvolalaiset rymistelivät ensimmäistä kertaa koskaan suorille puolivälieräpaikoille oikeuttaville sijoille. Joukkueessa oli Oksasen tuttuja.

– (Kim) Strömberg oli täällä, ja Jose (Jussi Ahokas) on vanha valmentajani, joten KooKoon lentoa tuli jonkun verran seurattua ihan alusta alkaen. Hyvinhän ne pelasivat viime kaudella, toivottavasti jatketaan samalla lailla tällä kaudella.

Tulevaa kohti Oksanen menee pyrkien pysymään positiivisena vallitsevista olosuhteista huolimatta.

– Takaraivossa on koko ajan pieni jännitys. Toivoo, että pystyttäisi aloittamaan. Katsotaan, miten tilanne etenee…, hyökkääjä tuumii viitaten koronaviruksen sekoittamaan arkeemme.

Opettavainen KHL

Jokerien fanit eivät tunnu kantavan kaunaa muualle lähtenyttä Oksasta kohtaan. Hänen KooKoon ja Imatran Ketterän välillä torstaina pelattua ottelua seurasi joukkueen faneja, kun helsinkiläiset kohtasivat tuon koitoksen perään iltaottelussa Jukurit.

– Oli hienoa nähdä täällä, kun Jokerien fanit huusivat nimeä. Tuli loppuun vielä hyvä fiilis, ehkä fanit jopa muistavat mut viime kaudelta, Oksanen tunnelmoi viitaten Imatran kahden pelin torstaihin.

Pohjois-Amerikassa NCAA:ta, AHL:ää ja ECHL:ää kausina 2012-17 pelannut isokokoinen (191 cm, 94 kg) hyökkääjä iski Jokerien paidassa yhteensä 55 pelissä tehot 7+9=16 (+3). KHL-talvi oli hyödyksi, vaikka se kesken jäikin.

– Oli hieno kausi, nautin todella paljon. Jäi vaan hyviä muistoja!

– Paljon tuli opittua, oli hienoa katsoa parhaita Euroopassa pelaavia pelaajia – sekä Jokerien että vastustajien.

KHL:stä puhuttaessa on aina kysyttävä, että mahtoikohan arjessa tulla vastaan jotakin ”venäläisiä kappas vaan” -tason juttuja?

– Ei ollut oikeastaan mitään hämmentävää… En muista, mistä meidän piti lentää Pietariin, mutta joku oli päättänyt, ettemme saa lentää suoraan sinne, vaan pitää käydä Helsingin kautta ilman mitää syytä. Kyllähän siinä pieni naurahdus pääsi, mutta ei ollut mitään semmoista hirveen vakavaa.

Kuten kesken jääneen KHL-kauden 16 pinnaa kertovat, ei Kirkkonummelta lähtöisin olevan pelaajan arvoa mitata välttämättä pisteissä. Imatralla Ketterää vastaan yhden maalin iskenyt hyökkääjä näyttää olevan tunnollinen kahden suunnan luuta. Hän pelasi pakkina Pohjois-Amerikan kausiin asti, mutta nyt tuolle tontille ei ole haluja – vaikka nöyrä puolustaminenkin ottaa sujuakseen pelaajalta.

– Josen alaisuudessa olin pakkina junnuna, yliopistossa tuli vaihdettua hyökkääjäksi. Toivottavasti ei tarvi palata puolustajaksi. On se aika vaikeeta, jos kesken kauden pitää ruveta vaihtamaan paikkaa. Toivon mukaan loppuelämä mennään hyökkääjänä.

Entä, onko ulkomaille haluja?

– Vähän kliseinen vastaus, mutta mennää nyt kausi kerrallaan. Meillä on täällä joukkue, mikä saattaa oikeasti voittaa jotakin, joten yritetään ottaa se ekana – että saisimme täytettyä kapasiteetin, mihin pystymme.

27-vuotias peluri aloitti KooKoo-uransa torstaina Imatralla, kun kouvolalaiset kaatoivat Ketterän 6-3. Viime liigakauden komeetta iski peräti neljä ylivoimamaalia, ja Oksanenkin osui jo avauserässä.

– Saatiin aika hyvä startti ylivoimalle tälle kaudelle.

– Kyllähän maalin tekeminenkin tuntui hyvältä, kun sai sen alta pois. Sitä ennenkin oli hyvä paikka, jäin sitä vähän harmittelemaan.