Pelaajia lomautettiin, toimitusjohtaja lähti ja yt:t piinasivat – Pikkuleijonissa kultaa juhlineelle liigajoukkueen luotsin uudelle arjelle absurdi alku
LAHTI. Pelicansin uuden päävalmentaja Tommi Niemelän, 37, valmennusfilosofiassa jatkuva kehittyminen on kaiken pohja. Kun yksilö ei ole koskaan valmis tai tämä ei ole ikinä saavuttanut jotakin päämäärää, on se aina nälkäinen. Luotsi painottaa, että myrskyn silmässä läpi kesän ollut Pelicans on mukana kilpasarjassa, eli Liigassa, jossa joukkue haluaa kuitenkin voittaa jokaisen pelin.
– Kauden lopussa yksi joukkue nostaa käsiä pystyyn. Se on meidänkin tavoite, mutta ei me keskitytä tulokseen. Me keskitytään tekemään hommia kehityksen eteen, Lahdessa edellisen kerran kaudella 2014-15 luotsannut Niemelä filosofoi Pelicansin kotihallilla.
– Keskitymme päivittäiseen toimintaan, jossa pääsemme jatkuvaan kehittymisen tilaan. Jos onnistumme siinä, niin menestystä tulee väistämättä.
– Sitä, että onko se mestaruus nyt vai kymmenen vuoden päästä, ei osaa sanoa kukaan, koska tässä kilpailevat muutkin.
– Jatkuva kehittyminen on mielenkiintoinen asia. Siihen kuuluu se, että hommat menevät välillä vääräänkin suuntaan, vankkojen lahtelaisjuurien Niemelä hymähtää.
Mastokaupungissa vietetyn viimeisen kauden 2014-15 jälkeen valmentaja nousi Suomen nuorten U15-joukkueen luotsiksi. Siitä hän jatkoi vanhempien ja yhä vanhempien peräsimeen, ja jättipaukku tuli keväällä 2018 Pikkuleijonien huuhtoessa MM-kultaa Venäjällä. Avoimen ja iloisen oloisen Niemelän mukaan lätkävalmentajan pesti ei ole erillinen osa hänen persoonaa.
– Ihmisenä minulle kuuluu nyt oikein hyvää. Turha maailman outoa tilannetta on voivotella, vaan päinvastoin. Minä ja läheiset olemme saaneet olla terveinä, olen päässyt harrastamaan liikuntaa ja kehittämään itseäni.
– Lätkävalmennus on yksi tapa, jossa mittaan omaa kehittymistäni – se on iso intohimo. Se ei kuitenkaan ole ihmisyydestä erillinen osa. Mutta tästä ammatin uudesta haasteesta olen innoissani, vaikka lähtökohdat kauteen ovat erilaiset. Sitäkään ei auta voivotella, Niemelä viittaa uudella haasteella Pelicans-pestiin.
Voit lukea koko jutun täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!