Jukurit tiedotti koronavirustilanteesta – arki pian palaamassa normiksi: ”Harjoittelun aloittaminen suunnitellaan tarkkaan yhdessä lääkäreiden kanssa”
Kuva: Juha Tamminen
Koronavirusarki piinaa Jukurien organisaatiota. Joukkue tiedotti kotisivuillaan, että U20-joukkueessa on tullut ilmi edellisen tiedottamisen jälkeen neljä tartuntaa, eli tartunnan saaneita on yhteensä 26.
– Osa aiemmin oireisista sairastuneista on kokenut itsensä terveeksi jo jonkin aikaa, eli heillä on ollut oireettomia päiviä. Kaikki oireilevat ovat kotihoidossa. Muutamilla oli korkeahko kuume muutaman päivän ajan, mutta pääsääntöisesti oireet ovat olleet lieviä. Myös täysin oireettomia tartunnan saaneita on ollut.
Jukurit pääsee pian arkeen käsiksi, sillä kaikki terveet liiga- ja U20-joukkueen edustajat palaavat treeneihin tiistaina.
– Koronaviruksen sairastaneiden osalta harjoittelun aloittaminen suunnitellaan tarkkaan yhdessä lääkäreiden kanssa.
Mikkeli on ollut poikkeustilassa, kun esimerkiksi paikallinen MP pelasi Ykkösen kotiottelunsa suljetuin ovin.
Jukurien tiedotteessa painotetaan, että tartuntaketjun alkua selvittäessä on usein mahdotonta varmasti osoittaa tartuntalähde.
– Erilaisia arvioita voidaan toki tehdä, mutta aukottoman syy-seurausyhteyden osoittaminen on mahdotonta, sivulla huomautetaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan