HS: Entinen Leijonat-valmentaja tiputtaisi viisi joukkuetta Liigasta: ”Voin sanoa tämän, kun en edusta ketään”

Pentti Matikainen on tehnyt pitkän uran suomalaisen jääkiekon parissa. Parhaiten hänet muistetaan Leijonien päävalmentajan paikalta vuosilta 1988-93. Komein saavutus maajoukkueessa oli Calgaryn olympiahopea, joka oli Leijonien ensimmäinen arvokisamitali.
Helsingin Sanomien haastattelussa Matikainen otti kantaa suomalaisen kiekon nykyiseen tilaan.
– Nyt, kun en ole enää sidoksissa mihinkään tahoon, voisin antaa subjektiivisen mielipiteeni. Nykyinen Liigan sarjajärjestelmä ei tue ja vie suomalaista kiekkoilua eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla, Matikainen sanoi Helsingin Sanomille.
Nykyisen systeemin tilalle Matikainen ehdottaa kymmenen joukkueen Liigaa. Sen alapuolella pelattaisiin kymmenen joukkueen kesken Mestistä.
– Se olisi taloudellisesti sarja, joka pystyisi elättämään joukkueet. Ja voisi olla karsinnat Liigan ja Mestiksen välillä, Matikainen visioi.
– Jos ilmoitettaisiin, että mennään tähän 3–5 vuoden kuluttua, olisi jokaisella seuralla aikaa laittaa itsensä kuntoon. Nyt voin sanoa tämän, kun en edusta ketään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
- Leijonien ottelun jäähyt puhuttavat – Jarmo Kekäläiseltä selkeä näkemys Viaplaylla
- Olli Jokinen täräytti saman tien kriittisen näkemyksensä Leijonien ylivoimaviisikoista MTV:llä
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla
- Muistatko? Leijonat koki dramaattisen tappion tämän kevään avausvastustajalle
- MM-kisat starttaavat tänään! Tässä ovat turnauksen suurimmat mestarisuosikit
- Tässä Leijonien ketjut MM-avausotteluun!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin