No nyt! Timo Soini lähtee jääkiekkovaikuttajaksi: ”Minulla voi olla jotain sellaista elämänkokemusta sekä näkemystä…”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Mestis vahvistaa hallitustaan kovan luokan vaikuttajalla, kun pitkän linjan poliitikko Timo Soini aloittaa hallituksen uutena jäsenenä.
Sarjan nettisivulla julkaistun tiedotteen mukaan nimitys on tapahtunut ylimääräisessä yhdistyskokouksessa 7. lokakuuta.
Soini lähtee mukaan Mestiksen hallitustyöhön isoin odotuksin.
– Odotan tietysti sitä, että tämän lajin valtakunnallisuus pystytään turvaamaan ja edelleen kehittämään sitä, että jääkiekkoa on mahdollisuus pelata kuin myös katsoa, millä tahansa paikkakunnalla. On jo iso saavutus, että jääkiekkoa löytyy kaupungeista kuin myös maakunnista ja sitä pitää vahvistaa sekä viedä eteenpäin, Soini toteaa.
Monissa liemissä keitetty Soini uskoo olevansa suureksi avuksi Mestikselle.
– Itseni tuntien minulla voi olla jotain sellaista elämänkokemusta sekä näkemystä ja kirjallista sekä suullista kykyä, jolla voidaan hyville asioille saada lisää kantavuutta. En ole mikään taikuri, mutta tunnen valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon hyvin kokemusperäisesti. Tällä puolella uskon, että minusta on apua Mestis-seuroille.
Mestiksen johdossa ollaan uudesta vahvistuksesta luonnollisesti innoissaan.
– On hienoa saada Timon kaltainen kokenut vaikuttaja mukaan Mestiksen hallitustyöhön. Uskon, että Timolla on paljon annettavaa Mestikselle tunnettuna urheilumiehenä. Timo tuntee erinomaisesti myös yhdistys- ja hallitustyöskentelyjen toimintatavat ja on oiva lisä hallitukseemme, Mestiksen hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää toteaa.
Viime aikoina vähemmän julkisuudessa ollut Soini muistetaan Perussuomalaisten yhtenä perustajajäsenenä ja sen pitkäaikaisena puheenjohtajana (1997-2017). Hän toimi Suomen ulkoministerinä 25.toukokuuta 2015-6.kesäkuuta 2019.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois