Pullosta todellisuutta hakenut Jonne Virtanen nöyryytti Tapparan tähteä hurjalla tavalla – ”Lätkä on ollu hauskaa – ei se aina oo ollu”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Sportin kultakypärä Jonne Virtanen (arkistokuvassa) vastaa puhelimeen anoppilasta. Suuri yleisö saattaa ajatella pelaajasta mitä tahansa suorapuheisesta rääväsuusta sympaattiseen ja lopulta harmittomaan kiekkoilijaan, perheenisään.
Kovaotteinen ja isokokoinen hyökkääjä on haastattelun perusteella näitä kaikkea – juttua paljon nähneeltä hyökkääjältä tulee laidasta laitaan.
Lapsiperheen isä on yksi eniten otsikoissa olevista kiekkopersoonista Suomessa. Virtanen tiedetään jääkaapin kokoisena pelaajana, joka ei ole kaihtanut kovaa peliä tai tappeluita. Hänen tiedetään olevan äänekäs Twitterissä. Tiedetään, että hän lähti vuosi sitten TPS:stä melkoisen kohun saattelemana.
Nytkään arki ei ole ihan tavallista, sillä Vaasan kaupungissa koronavirus on puhjennut taas käsiin. Kaukalossa Sport ja Virtanen liitävät – joka sekin on uusi väriläiskä suomalaiseen kiekkoon.
– Kyllähän pelaaminen maistuu. Sitä odotettiin aika kauan, että pääsisi pelaamaan. Voisi pelata enemmänkin, mutta tilanne on mikä on.
Suomen mestari -pelaaja on paukuttanut tällä kaudella Sportin neljässä pelissä tehot 2+1=3 (+3). Edellisessä ottelussa hän iski Tapparaa vastaan pelin ainoan maalin oman soolonsa jälkeen jatkoajalla. Charles Bertrand jäi telineisiin vahvan vääntäjän kanssa täysin.
– No onhan se kivaa, että on kulkenu. Lätkä on ollu hauskaa, sitä on kaivannut. Ei se aina oo ollu niin hauskaa, pelaaja heittää.
Viime kausi oli TPS:stä lähdön jälkeen Virtaselle hurja. Ensinnäkin seura purki työsuhteen perusteetta, ja sittemmin Tanskassa hyökkääjä vaipui syvälle.
– Niin, viittaan siihen ja muuhunkin. Oon löytänyt nyt oman paikkani. Koko joukkueen ja seuran tekeminen on semmosta, mistä tykkään.
Mikä siinä miellyttää, vai koko paketti?
– Niin, ylipäätäänsä. Ja tyyli, millä ollaan pelattu. Pelit on se, mihin panostetaan, annetaan tilaa. Ei tulla koko ajan kertomaan, että pitääkö venyttää oikeaa vai vasenta takareittä.
Mitä Virtanen puhuu Tanskan reissusta tai Sportista muuten? Koko juttu täällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä