Huippu-uutisia! Kärppien korona-ongelmien laajuus selkiytyi – ”Näyttää siltä, että…”
Kuva: Juha Tamminen
Kärpät tiedottaa nettisivullaan olosuhteet huomioon ottaen hyviä koronavirusuutisia.
Seuran mukaan uusimmissa koronatesteissä ei löytynyt lisää tartuntoja aiempien ilmoitettujen kahden positiivisen tuloksen lisäksi.
Kärpät tiedotti perjantai-iltana pelatun KalPa-ottelun jälkeen ryhmässä ilmenneestä koronavirustartunnasta, jonka seurauksena muu joukkue kävi testeissä.
Maanantaina tehdyissä ensimmäisissä testeissä löytyi yksi lisätartunta, josta seura tiedotti jo aiemmin, mutta tiistain testitulokset olivat kaikki negatiivisia.
Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen on viimeisimmistä uutisista luonnollisesti iloinen.
– Hienoa tässä vaiheessa todeta, ettei lisätartuntoja ole. Näyttää siltä, että joukkueissa voimassa olevat varotoimet ovat olleet oikeita ja ne ovat tehonneet, Virkkunen toteaa Kärppien nettisivulla.
Kaikki koronavirukselle altistuneet ovat tällä hetkellä karanteenissa, joka jatkuu tulevaan maanantaihin, 26.10. asti. Karanteenista johtuen Kärppien kolme kotiottelua ja yksi vierasottelu on jouduttu siirtämään.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!