Jokereiden ex-kapteeni otti kantaa joukkueen pakkotaukoon: ”Kun tällaista tapahtuu…”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Jokereiden puolentoista viikon tauko peleistä päättyy sunnuntaina, kun joukkue kohtaa vieraissa Severstal Tsherepovetsin.
Helsinkiläisseuran edellinen ottelu oli reilu viikko sitten keskiviikkona Barys Nur-Sultania vastaan, kun Jokerit nousi kolmannessa erässä neljän maalin takaa-ajoasemasta 5-4-jatkoaikavoittoon.
Huiman kamppailun jälkeen joukkueesta löytyi kotiin palatessa lopulta peräti 12 koronavirustartuntaa, mikä pakotti ryhmän karanteeniin.
Jokereihin kesken kauden palannut ex-kippari Peter Regin on kuitenkin luottavainen, että seura pystyy nappaamaan pisteitä kahdesta kamppailustaan ennen tulevaa maajoukkuetaukoa, vaikka kaikki pelaajat eivät olekaan niissä käytettävissä.
– Kun tällaista tapahtuu, muiden pitää nousta esiin ja ottaa vastuuta. Tietysti on harmi, etteivät kaikki ole nyt mukana, mutta mielestäni tilanteemme on kokonaisuutena hyvä, enkä ole huolissani. Pystymme varmasti pelaamaan kaksi vahvaa peliä, Regin vakuuttaa Jokereiden nettisivulla.
Tanskalaissentteri muistuttaa, että kokoonpano on elänyt koko kauden. Myöskään pelirytmiin pääseminen uudelleen ei ole ongelma.
– Nämä eivät voi olla tekosyinä. Olemme ammattilaisia ja kyse on paljon henkisestä latautumisesta. Pitää valmistaa itsensä otteluun parhaalla mahdollisella tavalla. En usko, että kukaan on huolissaan siitä, ettemme ole hetkeen pelanneet, Regin painottaa.
Jokerit-pelaajien harjoittelu on tapahtunut karanteenin ajan kotioloissa.
– Emme ole tietenkään voineet nähdä toisiamme fyysisesti, mutta viestejä on lähetelty paljon niin ryhmächateissa kuin yksityisesti kahden kesken. Meillä todella tiivis ryhmä, Regin hehkuttaa.
Jokereiden kapteenina neljä edellistä kautta toiminut Regin haluaa myös korostaa sitä, miten seura on hoitanut tausta-asiat vaikeassa tilanteessa.
– Jokerit tekee niin paljon meidän pelaajien eteen ja olemme ylipäätään onnekkaita, että meillä on työpaikat tällä hetkellä. Seura on tehnyt kaiken suojellaksemme meitä ja nyt on meidän tehtävämme maksaa takaisin. Olisi upeaa saada pari voittoa tulevista peleistä. Siihen tähtäämme, Regin toteaa.
Jokerit kohtaa sunnuntain Severstal-ottelun jälkeen ennen maajoukkuetaukoa vielä tiistaina vieraissa HK Sotshin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä
- NHL-supertähti rakastui Suomeen – SK: Tässä Liiga-seurassa haluaisi pelata
- Kiekko-Espoo teki tylyn tempun Petteri Rimpiselle
- Carolina-tähti laukoo suorat sanat Mikko Rantasesta: ”Todella outoa”
- Tuore suomalainen NHL-varaus löysi uuden joukkueen Pohjois-Amerikasta
- Kiekko-Espoo teki tylyn tempun Petteri Rimpiselle
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä
- NHL-supertähti rakastui Suomeen – SK: Tässä Liiga-seurassa haluaisi pelata
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- Carolina-tähti laukoo suorat sanat Mikko Rantasesta: ”Todella outoa”
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- Podcast: Jukka Jaloselta paljastus Leijonat-uraltaan – ”Olisi hommat loppuneet siihen”
- Jussi Ahokas hylkäsi toisen tarjouksen – nyt selvisi syy: ”Kyse oli rahasta”