NHL-asiantuntija päivittelee outoa epäkohtaa – miksi suomalaistaituri on yhä vapaana? ”Järkyttävää!”

NHL:n kokeneimman suomalaispuolustajan Sami Vatasen nimi löytyy yhä vapaiden pelaajien listalta huolimatta jo usean viikon ajan käynnissä olleista UFA-markkinoista.
Vatanen on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista, joskin 29-vuotias taitava puolustaja osoitti NHL:n kuplapudotuspeleissä vahvoja otteita varsinkin ylivoimapelin viivamiehenä. Sportsnetin NHL-asiantuntija Steve Dangle nostaakin Vatasen yllättävimmäksi yhä vapaana olevaksi puolustajanimeksi.
– Kaksi oikealta laukovaa puolustajaa, jotka ovat yhä vapaana – Travis Hamonic ja Sami Vatanen. Mikä yllättää minut on se, että he ovat yhä tehokkaita pelaajia. Yleensä vapaille markkinoille päätyvät oikealta ampuvat tehokkaat puolustajat viedään käsistä. Se fakta, ettei yhdelläkään joukkueella ole joko varaa tai käyttöä tällä kaksikolle, on järkyttävää, Dangle kummastelee.
Vatanen pelasi viime kaudella New Jersey Devilsin riveissä 47 runkosarjapeliä tehoin 5+18=23 ennen siirtotakarajan treidiä Hurricanesiin. Puolustaja pelasi Hurricanesin paidassa lopulta ainoastaan seitsemän pudotuspeliottelua, joissa entinen 4. kierroksen varaus iski tehot 0+3.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!