Ville Niemisen ex-joukkue alkoi voittamaan heti lähdön jälkeen – asiantuntijalta hurja arvio suomalaisen saamasta kohtelusta

Ruotsalaisseura Modosta äskettäin lähteneen Ville Niemisen (arkistokuvassa) aika oli joukkueen peräsimessä täynnä turbulenssia. Allsvenskanin nousijaehdokas vajosi syksyllä sarjan hännille, mutta suomalaista puolusteltiin pelaajien toimesta. Toisaalta osa oli myös sillä kannalla, ettei luotsin metodit olleet toimivia.
Pelaajaurallaan muun muassa Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoissa sekä AHL:ssä pelannut Expressenin toimittaja Sanny Lindström haukkui eräässä kolumnissaan Modon syvimpään mahdolliseen suonsilmäkkeeseen. Modo on Lindströmin mukaan yksiselitteisesti surkea tapaus.
– Nieminen oli yhdeksän ottelun ajan luotsina – se on täysin sairasta! Olen nähnyt, kuten muutkin, että Modo pelaa huonosti, hitaasti ja tylsästi.
Sitten asiantuntija nosti esille olennaisen pointin. Liekö suomalainen Stanley Cup -voittaja jäänyt esimerkiksi liian yksin, oman onnensa nojaan?
– Kysymys kuuluu, että onko Niemistä itseään valmennettu tai muokattu sitä kohti, kuinka Modo haluaa pelata?
Lindström arvelee, ettei Modossa tiedetä itsekään, kuinka seura haluaa pelata.
– Nyt vaaditaan selkeyttä sen suhteen, mitä seura haluaa olla, jotta muualta, toisesta kulttuurista tulevalla luotsilla olisi mahdollisuus onnistua.
– Ja Modolta puuttui tämän asian suhteen selkeys.
Ruotsin vuoden 2007 mestarijoukkue Modo keikkuu 14 joukkueen Allsvenskanissa nyt 11:ntenä. Se on voittanut Niemisen lähdön jälkeen kummatkin pelinsä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Patrik Laineelta tiukkaa tekstiä kriitikoilleen Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona