Tappeluistaan tunnetun Sami Heleniuksen poika nousi 17-vuotiaana isänsä rinnalle maalipörssissä – johtaa myös liigajoukkueen tilastoa
Kuva: Taneli Niinimäki
Liigassa perinteisesti menestyjäehdokkaaksi tiedetty JYP tarpoo sarjassa nyt syvissä vesissä. Joukkue on voittanut kauden 15 pelistään vain viisi, ja 17 pinnaa oikeuttavat sarjataulukossa 11:nneksi.
Vähintään yksi valopilkku jyväskyläläisten leirissä kuitenkin loistaa kirkkaasti. Jokerien junnuista Jyväskylään täksi kaudeksi siirtynyt Samuel Helenius, 17, on tehnyt liigajäille upean murtautumisen.
Vuonna 2002 Järvenpäässä syntynyt sentteri on painanut kauden 14 pelissä tehot 5+1=6 (-2), eikä nuoren miehenalun ole tarvinnut suunnata vielä kertaakaan JYPin U20 SM-sarjajoukkueeseen. Pelaaja on paikkansa ylhäältä ansainnut, ja tehdyt viisi maalia riittävät liigaporukan sisäisessä maalipörssissä upeasti kärkeen.
199 senttiä pitkän ja 83 kiloa painavan lupauksen isä on kovista otteistaan tunnettu ex-kiekkoilija Sami Helenius. Koska nykyisin KJT Haukkojen junioreita luotsaava pakki iski Liigassa aikoinaan yhdeksän runkosarjakauden aikana 394 pelissä tehot 5+15=20 (-51), on poika-Helenius yltänyt jo nyt isänsä maalimäärään.
Asian nosti ansiokkaasti esille Jatkoaika.comin toimittaja Eero Hurmerinta Twitter-tilillään.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!