Liigajumbo jysäytti: Teki kaksi kovaa hankintaa – ”Kokeneita tämän sarjan huippupelaajia”
Seitsemän ottelun tappioputkensa myötä Liigan jumbosijalle pudonnut Sport tiedottaa nettisivullaan kahdesta kovasta vahvistuksesta, kun hyökkääjät Michael Keränen (arkistokuvassa) ja Mika Partanen liittyvät ryhmään loppukauden mittaisilla sopimuksilla.
Alkukauden ilman joukkuetta ollut Keränen pelasi viime kaudella HIFK:ssa 34 ottelua tehoin 13+7=20. 30-vuotias taituri muistetaan parhaiten huippukaudestaan Ilves-paidassa kaudella 2013-14, jolloin hän takoi 52 ottelussa muhkeat 52 (17+35) tehopistettä jakaen Liigan pistepörssin kärkisijaa. Kyseisellä kaudella Keränen palkittiin runkosarjan parhaan pelaajan Lasse Oksanen -palkinnolla.
28-vuotias Partanen on pelannut urallaan yli 300 Liiga-ottelua HIFK:n ja Jukureiden paidoissa. Alkukauden hän on pelannut pääasiassa Suomi-sarjaa kasvattajaseurassaan Porvoon Huntersissa, jossa kuuden ottelun saldo on hulppeat 15 (5+10) pistettä.
Laituri piipahti myös marraskuun alussa lainalla koronan kurittamassa Jokereissa yhden KHL-ottelun verran onnistuen heti maalinteossa itäliigan jättiseura SKA Pietaria vastaan.
– Tuloksenteko on ollut meillä haasteellista ja meillä on vahva usko siihen, että molemmat pelaajat pystyvät meitä siinä asiassa auttamaan. Tällä ratkaisulla haetaan myös kilpailua peliajasta ja osan pelaajien heräämistä. Keränen ja Partanen ovat molemmat kokeneita tämän sarjan huippupelaajia, jotka tuovat meille lisävariaatioita ketjukoostumuksiin ja ylivoimapelaamiseen, painottaa Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä seuran tiedotteessa.
Keränen liittyy joukkueen mukaan tiistaina ja on pelikelpoinen torstain kotipelissä JYPiä vastaan. Partanen liittyy karanteenin vuoksi joukkueeseen perjantaina ja on pelikelpoinen lauantain Pelicans-pelissä.
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!