Suomalaisvalmentajilla koronatartunta Itävallassa – seuralta poikkeuksellinen erikoisjärjestely!
Kuva: Juha Tamminen
Monikansallisen IceHL-sarjan (entinen EBEL) itävaltalaisseura Klagenfurter AC on joutunut turvautumaan valmennuksessaan poikkeusjärjestelyihin, kun sekä päävalmentaja Petri Matikainen (arkistokuvassa) että apuvalmentaja Juha Vuori antoivat maanantaina positiiviset koronanäytteet.
11 joukkueen sarjassa parhaillaan kolmantena majaileva Klagenfurter tiedottaa nettisivullaan, että ryhmän penkin takana ovat toistaiseksi yhdysvaltalaispuolustaja David Fischer, sekä maalivahtivalmentaja Andrej Hočevar.
32-vuotias Fischer on pelannut joukkueessa jo neljällä edellisellä sesongilla, mutta on ollut kuluvalla kaudella loukkaantumisen vuoksi sivussa.
Fischer ja Hočevar hoitivat valmennuspestiään ensimmäisen kerran tiistain 1-2-vierastappiossa Bratislava Capitalsia vastaan.
Matikainen ja Vuori ovat Klagenfurterin tiedotteen mukaan aktiivisesti yhteydessä joukkueen väliaikaisvalmentajiin.
Matikainen työskentelee seuran päävalmentajana nyt kolmatta kauttaan.
Meritoitunut luotsi on toiminut aiemmin Liigassa Bluesin, HIFK:n ja Pelicansin päävalmentajana. KHL:ssä hän on toiminut Avangardin Omskin ja Slovan Bratislavan vastuuluotsina. Hänet muistetaan myös Leijonien valmennustiimistä Jukka Jalosen apulaisena kevään 2011 MM-kultaa voittaneessa joukkueessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta