Huhu: KHL:ssä potkut saanutta MM-kultaleijona Harri Pesosta viedään nyt suomalaistähtien rinnalle
MM-kultaleijona Harri Pesosen torstaiset potkut Metallurg Magnitogorskista puhuttavat venäläismedioissa.
Championat-sivuston KHL-toimittaja Ivan Bohun uskoo tehdaskaupungin olosuhteiden vaikuttaneen osaltaan Pesosen epäonnistumiseen.
– Pesosen epäonnistuminen liittyy ensisijaisesti siihen, että hän ei yksinkertaisesti kyennyt sopeutumaan melankolisen työläiskaupungin elämäntyyliin vietettyään sitä ennen useita kausia muodikkaassa Sveitsissä. Edes kahden maanmiehen läsnäolo ei auttanut, Bohun näkee.
Toimittaja uskoo 32-vuotiaalle suomalaislaiturille löytyvän yhä töitä KHL:stä, kenties jopa Pekka Jormakan korvaajana Sibir Novosibirskissä. Sibir purki Jormakan sopimuksen aiemmin viikolla – vain yhdeksän ottelun jälkeen.
– Pesonen saattaa hyvinkin päätyä Magnitogorskia nykyaikaisempaan Novosibirskiin, mikä nostaisi joukkueen suomalaisedustuksen jälleen viiteen pelaajaan, venäläistoimittaja arvioi ja nostaa toiseksi potentiaaliseksi korvaajaksi Jormakalle Liigassakin aikoinaan ihastuttaneen Dan Sextonin.
Pesonen iski alkukaudella Magnitogorskissa pelaamissaan 33 ottelussa tehot 6+8=14. Sibirissä mies saisi seurakavereikseen maalivahti Harri Säterin, puolustaja Jyrki Jokipakan sekä joukkueen luottohyökkääjät Mikael Ruohomaan ja Juuso Puustisen.
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta