TPS loistaa Liigassa ja jyrää nuortenkin puolella – liigalegendan pojalta kovaa puhetta: ”En ole yllättynyt”
Kuva: Juha Tamminen
Turusta on kuulunut tänä liigasyksynä todella kummia. TPS lynkattiin ennen kauden alkua sarjan hännille, eikä oikein kukaan tuntunut luottavan päävalmentaja Raimo Helmisen metodeihin – mutta nyt TPS keikkuu peräti viidentenä yhdeksän ottelun pisteputkessa.
Ja vaikka kyseessä on ulkomaalaispelaajien suuren määrän takia aikamoinen muukalaislegioona, on joukkueesta noussut esille myös kotimaisia lupauksia. Yksi heistä on jopa joukkueen ykkössentterinä pelannut Juuso Pärssinen, 19.
– Hyvältä on tuntunut. Kivaa olla joukkueessa, mikä voittaa. Onhan se siistiä, että ollaan viidensiä sarjassa. Tosi pitkä pisteputki alla, ja itselläkin on mennyt ihan hyvin, pelaaja hymähtää Nuorten Leijonien mediatilaisuudessa.
Perusasiat ovat olleet liigajoukkueessa kunnossa, kun esimerkiksi ylivoima on sarjan viidenneksi ja alivoima jopa kolmanneksi parasta.
Kaikkiaan Turussa näyttäisi olevan tulevaisuus kohdallaan, sillä TPS:n nuoret keikkuvat U20 SM-sarjan kärjessä. Joukkue on kerännyt 24 pelistä huikeat 55 pistettä.
– Siellä on älyttömän hyviä pelaajia ja hyvä valmennus. En ole yllättynyt siitä, että TPS johtaa sarjaa, kun katsoo kokoonpanon jätkiä. Odotinkin sitä, että TPS olisi kärkikahinoissa, tällä kaudella Liigassa kaikki sarjapelinsä pelannut ja siellä 18 pelissä tehot 2+10=12 (-6) tehnyt sentteri kehuu.
Seuraavat Pärssisen pelit ovat luvassa Kanadassa nuorten MM-kisoissa. Suomi avaa pelirupeamansa joulun alla harjoitusotteluilla, itse kisaurakka alkaa tapaninpäivänyönä Saksaa vastaan.
– Melkein viikonpäivät on treenattu karanteenissa muiden turkulaisten kanssa. Muuten on oltu himassa ja pelattu pleikkaa, ja koitettu kuluttaa aikaa kaikin mahdollisin keinoin. Nyt ollaan valmiina Kanadaan! legendaarisen liigakiekkoilija Timo Pärssisen poika valaisee.
Kaksinkertainen MM-hopeamitalisti, Isä-Pärssinen pelasi urallaan Liigassa kymmenen kauden aikana kunnioitettavat 422 runkosarjan peliä pistein 146+183=329 (+4). Seitsemän pudotuspelikevään saldo oli 47 ottelussa 13+13=26 (-14).
Kanadassa luvassa on aluksi tylsältä kuulostava muutaman päivän hotellihuonekaranteeni.
– Luulen, että joukkueen puolesta on kaiken maailman palavereja siinä. Jollain tavalla pystyy treenaamaan, ja tulee varmaan ohjeita siitä, miten pystyy olemaan ekat päivät hotellihuoneessa. Pleikkarin otan mukaan, yksi kirjakin on mukana.
– Aki Hintsan Voittamisen Anatomiaa on jäljellä muutama sivu. Viimeistelen sen.
LUE MYÖS:
Viime kauden haasteet kasvattivat suomalaista NHL-lupausta: Tähti loistaa nyt Liigassa – mutta jääkö pelaaja MM-kisojen jälkeen Pohjois-Amerikkaan?
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Antti Pennaselta karu henkilökohtainen paljastus
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Jarmo Kekäläisen jättisuunnitelma paljastui – NHL-megatähti ja suomalainen olivat mukana vaihtokaupassa
- Antti Pennaselta karu henkilökohtainen paljastus
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”