Jo on melkoista käytöstä: Kovasti hölmöilleen Venäjän rajua pannaa lyhennettiin – legenda jaksaa osoittaa mieltänsä: ”Totta kai tämä on väärä päätös”

Venäjä sai kansainväliseltä urheilun vetoomustuomioistuin CAS:lta tuomion, jonka mukaan maa ei saa kilpailla kansainvälisissä urheilutapahtumissa kahteen vuoteen. Aiemmin tuomio oli neljä vuotta. Pannan taustalla on valtiojohtoinen dopingohjelma.
Sanktion myötä maan kulttuurin toivotaan muuttuvan, ja Venäjällä on esimerkiksi manipuloitu dopingnäytteitä härskisti.
Venäläiset eivät voi pitää maatunnuksia esillä tulevan kauden vuoden aikana kansainvälisissä urheilutapahtumissa, eikä Venäjä myöskään voi toimia isäntänä näissä. Puhtaat urheilijat voivat osallistua tapahtumiin, mutta eivät maatunnusten kanssa.
Vaikka sinänsä raju tuomio lyheni neljästä kahteen, jaksetaan Venäjällä heittäytyä marttyyriksi. Entinen maalivahti Vladislav Tretjak avautui pannasta venäläiselle Championatille oikein urakalla.
– Totta kai tämä on väärä päätös. Mitähän seuraavaksi? Tämä on ihmisoikeuksien loukkaus, jos henkilöltä estetään pääsy johonkin maahan. Olenko minä tehnyt jotakin väärää? Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtaja ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallituksen jäsen pauhasi.
– Ehkä saamme maiden hallituksilta kutsuja eri kisoihin. Uskon, että valkovenäläishallitus kutsuu meidät, Tretjak viittasi ensi kevääksi Latvialle ja Valko-Venäjälle suunnitelluihin MM-kekkereihin.
Tretjakin on ilmeisesti erottava IIHF:stä, eikä hän siis Venäjälle lätkäistyn päätöksen takia voi osallistua esimerkiksi MM-kisoihin.
Toisaalta samalla merkit viittaavat nyt siihen, että Venäjä voisi sittenkin järjestää vuoden 2023 miesten ja U20-nuorten MM-kisat.
– Venäjälle rakennetaan upeaa stadionia. Olemme pistäneet rahaa ja sopineet asioista vuoden 2023 MM-kisojen sponsoreiden kanssa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä