HPK:ssa Suomen mestaruuden voittanut pelaaja jättää Liigan – suuntaa seuraavaksi Pohjois-Amerikkaan: ”Lähden intoa täynnä”
Kuva: Juha Tamminen
Porin Ässissä alkukauden pelannut Edmonton Oilersin pakki Markus Niemeläinen jättää Liigan taakseen ja suuntaa Pohjois-Amerikkaan. Asia käy selväksi porilaisjoukkueen kotisivuilta.
Niemeläinen tuli kaudelle 2019–20 Ässiin liigamestaruuden voittaneena ja kuulemma mielessään kehittyä pelaajana uudelle tasolle.
– Hän sai meillä paljon vastuuta ja vastasi siihen erinomaisesti. Kiitämme Markusta tästä puolentoista vuoden pätkästä, jonka hän Ässissä pelasi ja toivotamme hänelle onnea tuleviin haasteisiin, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kertoo.
Isokokoinen, lähes kaksimetrinen ja vajaat satakiloinen pakki on pelannut Liigassa HPK:n ja Ässien paidoissa 161 runkosarjan peliä pistein 3+15=18 (-15). Uran 18 pudotuspeliottelun saldo on 0+2=2 (-5).
– Lähden Pohjois-Amerikkaan intoa täynnä. On hienoa päästä näyttämään osaamistaan, Niemeläinen kommentoi.
– Ässistä jää todella paljon hyviä muistoja ja olen saanut monia hyviä kavereita joukkueesta. Koin kehittyneeni Ässissä paljon puolustuspelaamisessa ja lisäksi fyysinen kuntoni on noussut merkittävästi.
Pelaaja on voittanut urallaan Suomen mestaruuden lisäksi alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden ja kylkeen vastaavan ikäluokan MM-hopean.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupaus loukkaantui pelottavasti nuorten MM-kisoissa – kiidätettiin sairaalaan
- Latvia laittoi Kanadan tiukoille nuorten MM-kisoissa
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”