Jokereiden maajoukkueveskarin hurja urakka jatkuu: Jo neljäs peli neljään päivään!

Jokerit jatkaa tiistai-iltana KHL-kauttaan, kun se kohtaa vieraskaukalossa Dinamo Minskin.
Helsinkiläisryhmälle kyseessä on viimeinen kamppailu ennen joulua ja ruotsalaismaalivahti Anders Lindbäckille ottelu on peräti neljäs neljään päivään.
32-vuotias Lindbäck urakoi viikonloppuna Suomea ja Tshekkiä vastaan Moskovassa pelatussa kauden toisessa EHT-turnauksessa Channel One Cupissa. Maanantaina hän oli puolestaan maalilla Jokereiden vieraskamppailussa Vitjaz Podolskia vastaan.
Lindbäckin urakoinnin taustalla on Jokereiden maalivahtitandemin toisen osapuolen, Janis Kalninsin poissaolo. Varamaalivahtina on Samuel Jukuri, joka ei ole pelannut vielä otteluakaan KHL:ssä.
Jokerit jatkaa samalla, vajaamiehisellä kokoonpanolla kuin maanantaina Vitjazia vastaan. Syynä tähän ovat loukkaantumiset sekä viime perjantaina tullut positiivinen koronavirustestitulos, jonka vuoksi viranomaiset ovat asettaneet joukkueen jäseniä karanteeniin tartunnan ja altistumisten takia.
Penkin takana päävalmentajan tehtäviä hoitaa Lauri Marjamäen poissa ollessa Pekka Kangasalusta apunaan Ari-Pekka Pajuluoma ja Markus Ketterer.
Jokereiden kokoonpano:
6 Jesse Joensuu (A) – 93 Peter Regin – 48 Henri Ikonen
19 Veli-Matti Savinainen (A) – 10 Jordan Schroeder – 12 Marko Anttila (C)
13 Julius Junttila – 37 John Norman – 41 Antti Pihlström
40 Rasmus Lahnaviik – 26 Konsta Hirvonen
50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö
36 Jakub Krejčík – 90 David Sklenicka
3 Niklas Friman
39 Anders Lindbäck (35 Samuel Jukuri)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!