Nuorille Leijonille suurinumeroinen voitto Saksasta MM-avauksesta – paljon parantamisen varaa jäi
Kuva: Getty Images
Nuoret Leijonat aloitti taipaleensa nuorten MM-kisoissa voitokkaasti. Saksa kaatui avausottelussa lukemin 5-3. Suomen parhaat pistemiehet olivat Henri Nikkanen ja Topi Niemelä tehoilla 1+1.
Saksa lähti otteluun erittäin vaikeista lähtökohdista. Joukkueella oli koronakaranteenien vuoksi kokoonpanossaan vain yhdeksän hyökkääjää ja viisi puolustajaa. Nuoret Leijonat hallitsivatkin ottelua suvereenisti ja veivät laukaukset nimiinsä lukemin 48-21.
Voitosta huolimatta Suomen peli oli paikoitellen pahasti sekaisin. Ketjujen kemioissa oli vielä paljon hakemista, mikä näkyi jatkuvina harhasyöttöinä. Parhaiten yhteen pelasi Suomen ykkösketju ja erityisesti kaksikko Anton Lundell ja Roni Hirvonen.
Ottelu oli erityisen vaikea Nuorten Leijonien maalivahdille Kari Piiroiselle. Saksa sai vähän laukauksia, mutta harvat maalipaikat olivat erittäin vaarallisia. Suomen puolustus ei onnistunut pitämään vastustajaa poissa parhailta maalintekosektoreilta.
Nuorten Leijonien turnaus jatkuu lauantai-iltana ottelulla Sveitsiä vastaan. Kiekko tippuu Edmontonissa jäähän Suomen aikaa kello 21:00.
Lue myös: Saksan ykköstähti kellotti poskettoman peliajan Suomea vastaan
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!