Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa nähtiin maanantaiyönä valtava paukku, kun Tsekki kaatoi Venäjän maiden toisessa turnauspelissä luvuin 2-0.

Perustilastoja tuijottamalla voitaneen todeta, ettei punakone saanut maanantaina varhain aamuyöstä pelatussa ottelussa parastaan irti. Esimerkiksi laukaukset kirjattiin tilastoihin Tsekille 30-27, ja jäähyminuutit menivät sille 6-2 – eli Venäjä ei antanut syytä rikkoa liikaa.

Kahden ottelun jälkeen kolmessa pisteessä olevan Venäjän legendaarinen päävalmentaja Igor Larionov kommentoi ottelua sen tauottua erikoisin sanakääntein venäläiselle R-Sportille. Ottelu oli kuulemma samantyyppinen kuin Venäjän ja Espanjan kohtaaminen jalkapallon MM-kisoissa vuonna 2018.

Kyseinen jalismatsi, kisojen pudotuspelien 1. kierroksen ottelu oli 1-1 ennen rangaistuspotkukilpailua. Siitä Venäjä meni sensaatiomaisesti puolivälieriin 4-3-voitolla.

– Puolustaminen oli erittäinkin tiukkaaa keskialueella. Viidellä ukolla oli vaikeaa mennä siitä läpi, joten yritimme ampua kauempaa, saada kiekoista ripareita, pelaajaurallaan kaiken mahdollisen voittanut luotsi selvitti.

– Tsekkipakit tekivät paljon töitä.

– Seuraavissa peleissä pitää koittaa saada, ei ehkä kauniita, mutta sitäkin tärkeämpiä maaleja.

Avauspelissään Yhdysvallat voittanut Venäjä kohtaa alkulohko B:ssä vielä Itävallan ja Ruotsin.