Ruotsalaismedia povaa Tre Kronorille hyviä voittosaumoja Suomesta: ”Kaukana mahdottomasta tehtävästä”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Hockeysverige.se-sivuston päätoimittaja Uffe Bodin maalailee Ruotsille puolivälierävoittoa Suomesta, jonka hän kokee olevan Kanada-tappion jälkeen hyvinkin voitettavissa.
Tre Kronor joutui yllättävään tilanteeseen nuorten MM-kisojen alkulohkossa. Alla oli aluksi jo 14 vuotta kestänyt putki, jonka mittaan ruotsalaiset eivät olleet hävinneet ainuttakaan alkusarjan ottelua.
Tällä kertaa tulikin kuitenkin kylmää vettä niskaan. Länsinaapurimme hävisivät ensin Venäjälle tiukassa jatkoaikatrillerissä ja heti perään uutenavuotena Yhdysvalloille tylyin 4–0-lukemin.
Lähes yhtä karua kyytiä sai kuitenkin myös lauantaina tuleva vastus Suomi Kanadan käsittelyssä. Leijonat kärsivät Kanadalle selkeän 4–1-tappion mittelössä, jossa kisaisännät olivat pelillisesti käytännössä kaikessa edellä.
Kummatkin maat lähtevät jatkopeleihin tappio niskassaan. Kaikesta huolimatta ruotsalaiset uskovat olevansa hienoisessa etulyöntiasemassa.
– Kaksi suoraa tappiota tarkoittaa kolmatta sijaa ryhmässä ja jännittävää puolivälierää Suomea vastaan. Tämä on kaukana mahdottomasta tehtävästä, Bodin kirjoittaa.
– Tämän vuoden Suomen joukkue on ammattitaitoinen ja leveä, mutta Anton Lundellin ja Ville Heinolan lisäksi heiltä puuttuvat todelliset aseet, jollaisia heillä oli aiempina menestysvuosina nuorten MM-kisoissa. Viimeisessä alkulohkon pelissään he olivat melkein yhtä kaukana voitosta kuin Ruotsi ottelussaan Yhdysvaltoja vastaan, ruotsalaistoimittaja analysoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa