Pienestä oli finaalipaikka kiinni – asiantuntijalta oiva huomio Suomen haaveet kaataneesta USA-maalista

Suomen nimenomaan joukkuepelaamisen näkökulmasta kenties paras suoritus ei riittänyt voittoon ja finaalipaikkaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, kun USA juotti Nuorille Leijonille tappion karvasta kalkkia varhain tiistaiaamuna.
Kaksi kertaa tappioasemasta rinnalle noussut Suomi huipensi toisen kirinsä nelisen minuuttia ennen kolmannen erän loppua, mutta vielä tämän jälkeenkin Yhdysvallat onnistui iskemään itsensä ohi. Arthur Kalijev iski verkot tötterölle ja Suomen pronssiotteluun b-pisteiden välistä parhaalta paikalta digitaalien näyttäessä aikaa 58.44.
Jääkiekko-osaaja, alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Artturi Lehkosen isä Ismo Lehkonen kommentoi takaiskua Twitter-tilillään asiantuntevasti. Maali syntyi lopulta pienen yksityiskohdan seurauksena.
– Kuten olen usein todennut, en ole tässä tapauksessa polvipeiton kannalla! Toinen tapa ois: Ota yks-kaks terävää potkua ja mailapaine, eli lapa lapaa vastaan! Lehkonen kirjoitti.
Toinen tapa ois ota yks kaks terävää potkua ja mailapaine eli lapa lapaa vastaan! #u20fi #NuoretLeijonat
Topi Niemelä oli tilanteessa myöhässä minimaalisen vähän, mutta valitettavan riittävästi. USA:n ykkösketjun laituri Kalijevin kiskaisu painui vastustamattomasti yläpönttöön ohi maalivahti Kari Piiroisen.
Sen takia Suomi pelaa loppiaisyönä MM-pronsseista Venäjän kanssa. Nuorten Leijonien turnauksen viimeinen ottelu alkaa kello 00.30.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- IS: Jokerien uusi toimitusjohtaja valittu – seuraikoni sai huippupestin!
- TPS teki Tapparasta huippukaappauksen – haaviin leijonapelaaja!
- Leijonat-tähti Mikael Ruohomaan joukkue vaihtuu
- IL: Jesse Puljujärven agentti kiistää huhut paluusta Liigaan – tässä kolme vaihtoehtoa ensi kaudeksi!
- Onko Ruotsin MM-joukkueesta syytä tehdä rikosilmoitus? IL: Näin viranomainen kommentoi
- Jesperi Kotkaniemi arvioi suomalaisjoukkuekavereitaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Leijonien MM-kisojen romahduksella ikävät seuraukset – menetti ykkössijan
- MM-kisoilla jälleen jättimäinen tv-suosio – MTV julkaisi huimat katsojaluvut: ”Jääkiekko yhdisti suomalaisia tänäkin keväänä”
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Leijonat joutuu kivenkovaan seuraan! Tässä ovat lohkojaot vuoden 2024 MM-kisoihin
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Olisiko Christian Heljankolle pitänyt antaa mahdollisuus MM-kisoissa? Näin vastaa Niklas Bäckström Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Jokerit kasaa hirmujoukkuetta! IS: Narripaitaan neljä kovaa vahvistusta
- Nyt se on varmaa! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden osoite
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Tässä on MM-kisojen virallinen tähdistökenttä! MVP-palkinto jymy-yllättäjälle
- MM-kisojen törkytaklaajalta hieno ele – soitti telomalleen Ruotsin tähdelle: ”Vihaan sitä, kun…”