Liigaan tarjolla huima paluumuuttaja: Perttu Lindgrenin sopimus purettu!
Kuva: Juha Tamminen
Viimeiset kahdeksan ja puoli kautta sveitsiläisseura HC Davosia edustaneen Perttu Lindgrenin sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.
Davosin tiedotteen mukaan seura ja Lindgren yrittivät kaikkensa, jotta loukkaantumisista kärsinyt suomalaishyökkääjä olisi saanut pelaamisensa entiselle tasolleen.
– Aikaisemmin tällä viikolla molemmat osapuolet tajusivat keskustellessaan, että muutosta ei ole tapahtunut. Kummallakaan ei ollut enää luottamusta toisiinsa, eikä kumpikaan uskonut enää toimivaan yhteistyöhön. Davos ja Lindgren näkivät parhaaksi, että keskushyökkääjä ei pelaa enää Davosin ykkösjoukkueen mukana, Davosin tiedotteessa kerrotaan.
33-vuotias Lindgren pelasi tällä kaudella Davosin mukana 20 ottelua tehopistein 4+7=11. Taitava suomalainen on ollut viimeisellä kahdella kaudella Davosin paras pistemies.
Davosin tiedotteen mukaan Lindgrenille etsitään nyt uutta ja sopivaa osoitetta. Lindgren kuitenkin harjoittelee Davosin mukana pysyäkseen kunnossa.
Liiga-seuroilla olisi nyt huippputilaisuus vahvistaa rivejään taitavalla ja kokeneella keskushyökkääjällä.
Lindgren on edustanut Liigassa hänen kasvattiseuransa Ilveksen lisäksi Rauman Lukkoa. Hän voitti Liigan pistepörssin Lukon riveissä kaudella 2010-11.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Liiga-sensaatio tulikuumana – Saku Koivun ennätys murskaksi
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- IL: Jesse Puljujärveltä suora ilmoitus MM-kisoihin liittyen
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- IS: HIFK vahvistuu Olli Jokiselle tutulla pelaajalla!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Jymykäänne! IL: Yllättävä seura Liigaan?
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”