Erikoinen sudenkuoppa: Isoihin liigakatsomoihin ei asiaa – pelejä voi silti seurata ahtaammista halliravintoloista
Kuva: Eikä se näky muuksi muutu, vaikka peli on käynnissä. Karua. KUVA: Miska Miettinen
Ja alkuun heti on mainittava, ettei seuraava kummastelu ole epäluottamuslause liigaseuroja kohtaan, vaan ihmettely on suunnattu pikemminkin valtakuntamme päättäviä elimiä päin.
On hienoa, että Liigaa pelataan, ja että seurat yrittävät kaikin mahdollisin keinoin viedä kotipelejään läpi, sekä pyrkiä selviytymään muutoinkin esimerkiksi taloushaasteista.
Mutta siis, se kummastelun aihe. Liigapelejä on pelattu parin viikon ajan tyhjille katsomoille, mutta samaan aikaan jäähallien ravintoloissa voi olla ihmisiä esimerkiksi lounastamassa?
Esimerkiksi Kouvolassa KooKoo-Ilves-peliä seurasi joulukuussa noin 70 illallistajaa, kun otteluun myytiin illalliskortteja rajattu määrä ravintolarajoitusten sallimien puitteiden perusteella.
Vaasassa hallin ravintolassa ja aitioissa saa seurata liigaotteluita. Kuten toimittaja Pasi Roimela osuvasti twiittasi, katsomossa ei saa olla kukaan, edes maskit kasvoilla turvavälien kanssa. Vastaavasti esimerkiksi Lahdessa pelejä ei pysty seuraamaan lainkaan.
LUE MYÖS:
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa