Kaksi voittoa torjuneen Juuse Saroksen NHL-sesongille mieletön alku: ”Tuntuu hyvältä – kauden alku on ollut hyvä”
Kuva: Getty Images
Nashville Predatorsin Juuse Saros oli suomalaisten ykkösnimi lauantain ja sunnuntain välisen yön NHL-kierroksella. Nuorten maailmanmestari otti häikäisevät 42 torjuntaa, kun Preds kellisti Columbus Blue Jacketsin 5-2.
Saroksen iltapuhde oli läpi pelin tiukka. Ensimmäisessä erässä koppeja kirjattiin tilastoihin 14 kappaletta, toisessa 13 ja kolmannessa jopa 15.
– Juuse otti muutamia oleellisia torjuntoja, Predatorsille viidennen maalin tehnyt kolmossentteri Colton Sissons sanoi The Starin mukaan.
– Hän oli uskomaton tänään.
Se oli yllättävää, ja toisaalta toki vain muodollisuus, ettei Sarosta valittu ottelun tähdistöön lainkaan.
– Meillä oli 25 maalintekopaikkaa, Blue Jackets -luotsi John Tortorella kuittasi.
Nashville aloitti kautensa vahvasti, kun se kaatoi Columbus Blue Jacketsin ensiksi 3-1 ja sitten 5-2. Kaksinkertainen MM-hopeamitalisti kirjautti kauden avauksessa torjuntaprosetit 96,7, toisen pelin tilasto näytti vieläkin häikäisevämpiä lukemia 95,5.
– Minusta tuntuu hyvältä. Kauden alku on ollut hyvä kahden voiton myötä. Tietysti lyhyessä ajassa tulee vielä paljon pelattua, joten pitää yrittää keskittyä siihen, että parantaa jokaiseen peliin joka päivä, leijonavahti itse muotoili.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”