NY Rangers otti viime yönä NHL-kauden ensimmäisen voittonsa, kun se kaatoi NY Islandersin lukemin 5-0. Suomalaislupaus Kaapo Kakko iski joukkueensa kolmannen maalin, ja samalla hän avasi maalihanat uuden kauden osalta.

Tilanteessa Kakko pääsi ketjukavereidensa kanssa hyökkäämään kolmella yhtä vastaan. Phil Di Giuseppe ja Filip Chytil hoitivat syöttelyn, ja Kakko pääsi tälläämään limpun suoraan syötöstä rysään.

Maali oli kaivattu onnistuminen suomalaisnuorukaiselle. Kakko on nimittäin pelannut tähän asti jämäminuutteja Rangersin hyökkäyksessä. Nytkin minuutteja irtosi vain vajaat 11.

Vaikka juhannuksen 2019 ykköskierroksen kakkosvarauksen ura ei ole lähtenyt taalaliigassa vielä reilun kauden aikana ehkä ihan odotetunlaiseen liitoon, on tuoreeltaan ylivoimasta kolmosketjuun pudotettu pelaaja noussut Rangers-leirissä erääseen kovaan kastiin.

Kolminkertainen maailmanmestari on pyssyttänyt Rangersissa nimittäin neljänneksi eniten runkosarjamaaleja teini-ikäiset, eli alle 20-vuotiaat pelaajat, huomioiden. Viime kaudella 10 maalia latonut turkulainen on iskenyt kaikkiaan 11 pömpeliä.

19-vuotias Kakko täyttää 20 vuotta vajaan kuukauden kuluttua. Miehenalun edellä tilastossa ovat järjestyksessä 12 maalin Chytil, 15 kertaa osunut Alex Kovalev ja 24 häkin Mike Allison. Periaatteessa kakkossijakin voisi olla Kakolle mahdollinen.

NHL Public Relations

@PR_NHL
Most regular-season goals by a teenager, @NYRangers history:

24 - Mike Allison
15 - Alex Kovalev
12 - Filip Chytil
11 - Kaapo Kakko

#NHLStats

Ainakin nyt Kakkoa taitaa hymyilyttää.

x - New York Rangers

@NYRangers
Wishes come true. ⬇️