Kevin Lankiselle NHL-uran avausvoitto huikealla tavalla – jopa nollapeli oli oven takana! ”Vau! Tuntuu hyvältä – siis meinaan, että mitä tähän voi sanoa”
Kuva: Getty Images
30 torjuntaa 31 kudista, alivoimalla kiinni kaikki yhdeksän kutia, valinta ottelun ykköstähdeksi ja kaikkein tärkeimpänä kruununa 4-1-voitto Detroit Red Wingsistä. Kyseessä Chicago Blackhawksin sesongin avausvoitto.
Kevään 2019 maailmanmestari Kevin Lankinen otti NHL:ssä ensimmäisen päänahkansa unohtumattomalla tavalla.
Yhdysvaltalainen televisiokanava NBC Sports kirjoitti juttunsa alkuun lauantaina, että Lankinen on antanut itsestään vahvan kuvan. Voitto ja ykköstähdeksi nouseminen saivat suomalaisen hämilleen.
– Vau! Tuntuu hyvältä. Siis meinaan, että mitä tähän voi sanoa.
– Perjantai-ilta Chicagossa, United Centerin kotikenttä, ja ensimmäinen NHL-voitto. Vain fanit puuttuivat. Se oli kurjaa, mutta muuten tämä tuntuu mahtavalta, suomalainen hymisi.
Itsensä suomalaisten tietoon kultaisissa Bratislavan MM-kisoissa vuonna 2019 torjunut Lankinen oli lähellä äärimmäistä jättipaukkua. Dylan Larkin pilasi suomalaisen nollapelin ajassa 52.22 – eli seitsemän ja puoli minuuttia ennen loppua.
– Valehtelisin, jos väittäisin, ettei nollapeli tullut mieleeni, hymyilevä Lankinen heitti.
– Niin tapahtuu usein. Mutta ennen peliä valmistauduin vain voittamaan.
NHL:ään varaamattoman pelaajan suoritus saa hymyn huulille, ja kyllä sitä kehuivat joukkuekaveritkin suorastaan autuaasti.
– Hän oli loistava ja varma poika tänään! Hän haluaa pärjätä ja uskoa itseensä, joten on mukavaa nähdä hänen saavan ensimmäisen voittonsa ja pelaavan hyvin, taalaliigan supertähtien joukkoon kuuluva Patrick Kane ylisti.
– Mielestäni hän oli todella hyvä. Se oli kontrolloitu suoritus, Lankinen otti isoja torjuntoja, Blackhawks-valmentaja Jeremy Colliton kehui.
NHL:n viime vuosikymmenen dynastiajoukkueen maalivahtipolitiikka saattoi mennä uusiksi kertalaakista. Collin Delia on kopannut kiekkoja kahdessa pelissä 85,5 prosentin varmuudella ja Malcolm Subban yhdessä ottelussa 84,8 pinnan tarkkuudella – eli ei kummoisesti kumpikaan.
Suomalainen sen sijaan piti jäät hatussa kovan näytönpaikan aikaan.
– Maalivahdilla on aina painetta. Veikkaan, että se on vain osa tätä työtä. Painostus tulee ikään kuin sisäpuolelta. Haluan pelata hyvin, haluan olla tekemiseni huipulla:
– Siitä ne paineet tulevat ja kun onnistun, silloin tunnen oloni onnistuneeksi, Lankinen iloitsi.
Nyt on syytä onnistumisen iloon. Voittohanat avanneen Blackhawksin osalta kausi jatkuu Suomen aikaan sunnuntai-iltana kello 19.30.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois