Leijoniin noussut liigatähti kellottanut järjettömät minuutit – mutta mikä joukkue nappaa sopimuksettoman pelaajan ensi kaudeksi?
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
MIKKELI. Jukurien lauantainen kokoonpano HPK:ta vastaan saattoi kummastuttaa monia, kun pudotuspelipaikoista vielä haaveilevan mikkeliläisjoukkueen nipusta puuttuivat muun muassa tuoreet alle 20-vuotiaiden MM-pronssimitalistit Mikko Kokkonen ja Henri Nikkanen sekä esimerkiksi Tsekin maajoukkuepakki Jakub Galvas ja rapakon takaa Suomeen tullut Teemu Pulkkinen.
Pahasti siipirikkoisen oloinen Jukurit väänsi syvällä kyntävästä HPK:sta maukkaan 4-3-jatkoaikavoiton nousten takaa-ajoasemasta komeasti. Samalla Jukurit katkoi viiden ottelun pituiseksi venyneen tappioputken.
– Henkisesti voitolla oli iso merkitys, tosi tärkeä voitto. Voidaan parantaa myös, Leijoniin täksi kaudeksi noussut ja Liigassa peliajan 1333.17 kellottanut maalivahti Sami Rajaniemi sanoo.
Hän on ollut yksi kotimaisen kiekkokauden positiivisimmista ilmestyksistä. Liigassa kiekot ovat tarttuneet hirviömäisellä 1 300 minuutin vastuulla lähes 90-prosenttisesti, ja myös Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen kehui pesäpallotaustaista vahtia Karjala-turnauksen tauottua.
Mieli on ilmeisen hyvä.
– Kyllä fiilis paranee, mutta ei tässä ole ollut huono fiilis, vahti viittaa Jukurien ilmapiiriin.
– Tähän on tullut nuoria jätkiä kantamaan vastuuta, Tom Grönblom pelasi kaksi kovaa peliä, se oli hienoa nähdä, Rajaniemi (89,70 / 2,97) kehuu debytanttia.
Mutta niistä sivussa olleista pelaajista. Kun ukkoja on ollut sivussa kourallinen, niin helpottuukohan Jukurien pisteiden kerääminen nimimiesten palatessa?
– Tietenkin se on selvä homma, että lasaretissa oli tärkeitä ukkoja, en sitä kiellä. Mutta peliin tulee paras kokoonpano ja sen kanssa eletään!
Liigan pudotuspelipaikasta neljän pinnan päässä oleva Jukurit urakoi kovan viikon, kun neljään päivään se pelasi peräti kolme ottelua. Keskiviikkona Helsingissä HIFK voitti 4-0 ja perjantaina Kouvolassa KooKoo juhli 6-1. Tuossa pelissä Rajaniemi aloitti luukkuvahtina, mutta hänen huili katkesi kesken pelin tulleeseen komennukseen maalille.
– Oli tosi kova viikko, se on selvä homma. Kolme peliä neljään päivää kuluttaa, vieraspelitkin kuluttaa. Onneksi saa pelata seuraavan kerran keskiviikkona, on hyvä aika palautella nyt.
Jukurit kohtaa keskiviikkona Savon paikallispelissä KalPan. HIFK- ja KooKoo-tappioiden jälkeen mikkeläisleirissä ei kaikesta päätellen painettu mitään paniikkinappulaa.
– Pelejä käydään läpi, ja totuutta katsotaan silmiin. Ei ollut dramatiikkaa, tänään (lauantaina) pystyttiin parantamaan, mutta ei ollut nappisuoritus.
Liigassa eniten kaikista pelanneen, yli 1 300 minuuttia kellottaneen Rajaniemen kausi sen sijaan on ollut kaikin puolin nappisuoritus. Kun pelaajan nykyinen pahvi kattaa tämän kauden, on pakko kysyä, että missä Rajaniemi pelaa ensi kaudella?
– Sen verran voin sanoa, että mihinkään en ole mitään sopimusta tehnyt.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tomek Valtonen ei hätkähdä Liigan superkautta: ”Ei mulle mitään uutta”
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Olli Jokisen HIFK: Ei hyvältä näytä