Maalivahtinuorukaiselta veret seisauttava kuukausi – tässä on Liigan tammikuun tähdistökenttä
Kuva: Juha Tamminen
Tammikuu oli monessa mielessä paluu tavalliseen Liiga-arkeen. Koronarajoitukset ja tartuntaryppäät eivät värittäneet pelejä enää samalla tavalla kuin rikkonaisessa joulukuussa.
Kuukauteen mahtui myös huimia henkilökohtaisia suorituksia. Kasasimme tähdistökentällisen Liigan tammikuun isoimmista onnistujista.
Maalivahti: Lassi Lehtinen, Lukko
21-vuotiaan Lassi Lehtisen tammikuu oli niin uskomaton, ettei hän tule välttämättä pelaamaan vastaavaa kuukautta enää koko urallaan. Lehtinen esiintyi viidessä ottelussa Lukon maalissa ja torjui jokaisesta voiton. Koko kuukauden aikana hänelle tehtiin vain yksi maali! Torjuntaprosentti oli uskomaton 98,92.Vasen puolustaja: Elmeri Eronen, HPK
HPK ei joukkueena menestynyt tammikuussakaan, mutta monilla yksilöillä pyyhki vahvasti. Joukkueen suurin onnistuja oli puolustaja Elmeri Eronen. Hän keräsi kahdeksaan otteluun kahdeksan maalisyöttöä. Mikä vakuuttavinta, hänen tehotilastonsa jäi kolme pykälää plussan puolelle, vaikka hän pelasi Liigan jumbojoukkueessa.Oikea puolustaja: Jakob Stenqvist, Ässät
Ässien ruotsalaispuolustaja Jakob Stenqvist oli kuukauden ilmiömäisessä vedossa. Seitsemään otteluun hän nakutti messevät tehot 1+8=9. Saavutus on melkoinen, kun ottaa huomioon, että Stenqvist pelasi keskimäärin vain 18:58 ottelua kohden.
Vasen laitahyökkääjä: Ahti Oksanen, KooKoo
Ahti Oksanen on ollut tämän Liiga-kauden aliarvostetuimpia tähtiä. Nuorukainen kantaa KooKoossa kultakypärää ja on kovaa vauhtia iskemässä uutta piste-ennätystään. Tammikuussa Oksanen tykitti seitsemään otteluun tehot 3+6=9.Keskushyökkääjä: Hannes Björninen, Pelicans
Pelicansin Hannes Björninen on Liigan pistepörssin ykkönen, jos lähteneitä pelaajia ei oteta huomioon. Tammikuussa hän jatkoi vahvaa kauttaan ja iski kahdeksaan matsiin tehot 2+10=12. Hänen aloitusprosenttinsa oli huikea 67,75.Oikea laitahyökkääjä: Kristian Kuusela, Tappara
Kokeneen Kristian Kuuselan alkukausi oli vaisu. Tammikuussa hän äityi kuitenkin hirmuvireeseen. Kuuteen otteluun hän keräsi kymmenen maalisyöttöä. Samalla myös Tapparan kausi alkoi saada positiivista käännettä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Jere Karalahti sai syytteet törkeistä huumausainerikoksista
- Liiga-seuralle jättiuutinen – huippunimi avaa vihdoin kautensa!
- Ässät iski pöytään sopimusuutisia: ”Edelleen paljon tehoreserviä piilossa”
- Rasmus Ristolaisesta huolestuttava uutinen
- HIFK:lle lisää lunta tupaan? Tähtihyökkääjän taklaus kurinpidon syyniin – katso tilanne
- Ukko-Pekka Luukkonen dominoi NHL:ssä! Enää yhden pykälän päässä huikeasta ennätyksestä
- Urheilucastin väite: Tappara valmistelee hirmusopimusta Liigan supertähdelle!
- Lehti: Jokerien huippuvahvistus kolarissa – kuva onnettomuuspaikalta julki
- MM-kultaleijona Jani Hakanpää: Liiga-sopimus!
- Antero Mertaranta: uusi aluevaltaus
- SS: Tapparan huippulupaus loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucastin väite: Tappara valmistelee hirmusopimusta Liigan supertähdelle!
- Leijonien olympiajoukkueelle huolestuttava uutinen NHL:stä!
- TPS iski pöytään yllätyshankinnan!
- Lehti: Jokerien huippuvahvistus kolarissa – kuva onnettomuuspaikalta julki
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- Ilvekselle karmea takaisku!
- Niclas Westerholm: loppukauden osoite selvillä
- Lukon tähtihyökkääjä loukkaantui pahasti – halli hiljeni
- MTV: HIFK:n kohuottelusta karu paljastus!